Koska ruoka ei vaadi sanoja

Aamiainen: Tampereen paras cappuchino ja suklaakeksi

Lounas: Ankka & naudanliha salaatti jossa kaikkea kivaa C:

Ruokalepo ~
Tämä ei ole ruokaa vaikka onkin aika syötävän söpö. :3 

Illalliskattaus. Ei, viini ei ole minulle.

Alkupalaksi mansikka-mozzarellasalaatti ja vähän minttua omasta yrttipenkistä (:

Pääruuaksi äyriäisrisotto: Täplärapua mustekalan keitinliemessä

Ja jälkiruokana kauden marjoja, vedalmajusstokakun muodossa c:

True story, bro

Näyttää kuin koko maisemaa peittäisi ohut harso. Ei näytä sumuiselta, kaikki vain on epätarkkaa. Taivaskaan ei ole kirkkaan värinen, vaan haalea. Vain ihmisäänet vastarannalta ovat selkeän teräviä. Tunnen pienen tuulenvireen, joka saa järvenpinnan eloon. Kalanpyrstöjen jäljet lähestyvät laituria, ja nostan jalkani vedestä. Vedenpinta on kuin peili, joka heijastaa sumun ja taivaanrannan vaaleanpunaisen. Hetki kutsuu jäämään tunneiksi rantaan, istumaan ja katsomaan järvelle. Kuuntelemaan, kuinka äänet häipyvät pois, jättäen kesäöisen hiljaisuuden.

a few hours and an piece of art later:             

Taivas palaa. Joka puolella välkehtii, jyrinä on niin korvia huumaava että luulen kaatuvani sen voimasta. Näen kuinka ukonilma lähestyy. Äsken se oli vielä toisella puolella järveä, nyt sen yllä. Yritän kiirehtiä ehtiäkseni kotiin ennen kuin se iskee. Järven päällä jyrähtää valtavan kirkas haarainen salama, se näyttää olevan jo uhkaavan lähellä. Suljen silmäni ja alan juosta. Verkkokalvoilleni oli palanut salaman siluetti.

        Alkaa sataa. Yhtäkkiä, kuin joku olisi kaatanut päälleni saavillisen vettä. Olen hetkessä läpimärkä. Ukkonen tuntuu olevan juuri yläpuolellani, salamat ja jyrähdykset kulkevat vieretysten. Juoksen nilkkojani myöten vedessä, tiet olivat hetkessä muuttuneet joiksi. Satoi käsittämättömällä voimalla, maanpinnasta näki käsittämättömän paineen jolla valtava vesimäärä iskeytyi maahan. Juoksen viimeiset metrit kotiovelle, sisään ja ikkunaan katsomaan taivaan raivoa turvasta.

Viikko 30: Feelin' good

En saanut yhteiskuvaa Mr. Erektiohäiriöltä, mutta pääsin osallistumaan moshpittiin keskellä Satakunnankatua. En tuijottanut hyvännäköisiä ihmisiä niin kuin minua kehotettiin. Kuuntelin keskustelua teletaappisesta seksistä ja jaoin ystäville pimeän vapaa-aikani Täydelliset naiset maratonit.

”Ollaan anarkisteja ja laitetaan patsaalle hattu päähän”

”Monarkiaa!”

Päädyimme että kruunu olisi sopivampi päähine.

Jälkikäteen luin iltalehdestä, miksi kadunvaltaus johon osallistuin oikein pidettiin, mutta paskat siitä kunhan oli kivaa. 

Ostin skeittilaudan. Maalasin sen punaiseksi. Vanhat pääkallokuviot kuultavat maalista läpi, ja en enää olekaan varma kirjoitanko siihen ”Sir William” vai jätänkö sen puhtaaksi. Lauta tarvitsee myös nimen, otan vastaan ehdotuksia. Istuin Jismaelin kanssa bussipysäkillä heittämässä vanhaa kunnon rauskiläppää ja puhumassa kovaan ääneen tisseistä ja sellasesta.

    Maalikauppa oli pelottava mutta ei ollutkaan. Ja halpa se ainakin oli. Ei enää koskaan rautiaan! Meinattiin mennä iskemään leikkipuistosta naisia mutta Jismael ei ole milf fani. Pääsin keittämään kaupungin parhaat cappuchinot con itseleivotutsuklaakeksit. Kahvittelu sisälsi satunnaista paskanjauhantaa, keskustelua hymiöistä ja luultavasti naisista kuten aina. Opin melkein jo käyttämäänkin sitä lautaa

Aamulla oli jotenkin tehokas olo. Voisi leipoa ja friteerata mars-patukan ja mennä maalaamaan ja käydä kaupassa ja uimassa ja opetella skeittaamaan. Sain luonaaksi savolaisen emännän muurinpohjalettuja ja tortilta ostettuja mansikoita nomnom oli hyvää. Lautailin koirien kanssa rannalle, oli ihanan lämmin ja pentukin ui niin nätisti.

     Kauppareissu lauta kourassa ei ole ehkä fiksuinta ikinä. Eikä myöskään ostoskassi kädessä lautailu, venäytin reiteni ja sain istua tunnin pakastepussit jalassa. Enpäs menekään tänään koristamaan betoniluolia. Leivoin mansikkaleivoksia kun jalka jaksoi vähän kantaa, istuin ulkona iltaa ja keskustelin vanhempieni kanssa onko huoraaminen ihmiskauppaa.

Nyt salamoi. Kokispullo on tyhjä, ja toinen on liian kaukana. Istun tässä ihan piruuttani aamu-kuuteen. Soitan Bob Marleyta ja alan aina vollottamaan Three little birds:in alkutahdeissa. Jossain vaiheessa alan pohtimaan ensimmäisen maailman ongelmiani, kriisiäni söpöistä lapsista ja ihmisistä joiden kanssa on vaikea kommunikoida. Ehkä ukkonen sentään loppuu ennen aamua.

Lauri Tähkä & Elonkerjuu - Pitkät pellot

Muistan kun Lauri Tähkä nousi suosioon pohjalaisella maalaisrokillaan. Minä olin vielä lapsi ja jokin tähkän musiikissa ei napannut. Ehkä syy oli vain että vanhempani pitivät siitä.

Minä olen henkeen ja vereen kaupunkilaisnuori, aina ollut. Molemmat vanhempani ovat maalta, peltojen ja maalaisperheiden lapsia. Ja molemmat päättivät ettei heistä tule maanviljelijöitä, ja muuttivat kaupunkiin. 

Erityisesti äiti on aina pitänyt Elonkerjuusta koska se kertoo tosiasioita maalaiselosta.

Ei enää elätä isäni pitkät pellot

Jossain vaiheessa viime syksyä minä löysin Lauri Tähkän. Jotain se jätkä tekee oikein, tuoreempi tuotanto iski minua takaraivoon ja jylisi korvissa. Nyt alan löytää vanhojakin tuotoksia. Niissä on aitoa juurevuutta ja yksinkertaisuutta.

Olen aina inhonnut mummolan pitkiä leveitä teitä, viljapeltoja jotka jatkuvat loputtomiin ja istunut sisällä. Tänä kesänä katsoin jo kellertävää ruista ja ohrapeltojen aaltoja tuulenpuuskissa ja totesin että nyt minä tarvitsen kameran. Maaseutu on kaunis. Leveät asfalttitiet, kilometrin pituudella peltoja, taustalla kurkistaa kylän kirkko tai vanha punainen maalaistalo. Kaiken  yllä kumpupilvinen taivas. Siinä on vapautta.

Liekö musiikki muuttunut paremmaksi ja maisemat kauniimmiksi, vai onko muutos minussa. Ehkä minä olen kasvanut ja oppinut näkemään ja kuulemaan. 

Runobloggaus ja minä

Juosta kullassa
meren aallot tuulessa
kaatua ja nauraa
suomalainen elokuva.   

Täällä elämä on filmi
mykkä ja mustavalkoinen
kaikki tiet seuraavat virtaa
muttei yksikään sen mukana

Kids with guns

joka suunnasta hahmoja,

miehiä, poikia

kädessään aseet

minkä he ampuvat,

minkä, minkä, minkä

heinän keskellä sotilaita

seipäät kivääreitä

ringssä, rivissä, kaaoksessa

ampuvat kaikkea,

kaiken, kaikki

Ei kirvestä ei pulloa

vain tuhon armeija

Mikä vain voi tehdä vaikutuksen
herättää kysymyksiä
miksi
en minä edes kuulu tänne
ja silti olen normeihin sidottu
voisin räjäyttää ja revitellä
ja silti olisin se sama
olisin niiden tyttöjä niiden poikia
isänsä näköinen
odotuksia ei niin vain rikota
vaikkei niitä olisikaan.