”Muoviruusuja omenapuissa” on yksi Ismo Alangon parhaita
sanoituksia. Se on yleisesti vain tulkittu
kannanotoksi valloittavaa materialismia ja kapitalismia vastaan, mutta
halusin purkaa koko kappaleen osiin, ja
pohtia mikä kryptisestä kokonaisuudesta nostaa esiin juuri tämän mielikuvan.
Löysin yllättävän paljon kerroksia ja yhteenliittymiä, joiden kokoaminen
järkeväksi analyysiksi oli haastavaa. Työn tekemisen jälkeen arvostan
kappaletta vielä vähän enemmän.
Kappale alkaa suoralla väitteellä: nykypäivän ihmiset ovat
vain tyhjiä kuoria, jotka lilluvat kommersialismin yhteiskunnassa mainosten
peittäminä. Sanoituksen puhuja ottaa itsensä esiin kohdassa: ”jos joku silmästä silmään mua katsoa
alkaa/minä saan katsoa malkasta malkaan”. Ihmiset eivät kaikkien
valotaulumainosten keskellä enää voi katsoa toisiaan suoraan silmiin, vaan vain
roskaan toisen silmässä. Tämä ”malka” on siis mainokset, jotka on nähnyt, ja
maailma nähdään niiden kautta. Vaikka asia esitetään selvästi kritiikin
muodossa, runon puhujakin joutuu tässä yhteiskunnassa elävänä myöntämään, että
hänen silmässään on yhtä lailla tämä roska, eikä siten eroa massasta.
Ensimmäisen säkeistön ”sokeat tiet” kertovat
päämäärättömyydestä. Runossa esitetään oletus, että länsimaalaistuminen
tarkoittaa suunnan hukkaamista ”mainosten suohon”, joka ajaa hulluun tavaran
hankkimiseen vailla todellista syytä. ”Orjantappuraseppeleet” tuovat runon
tärkeän motiivin, ajatuksen Jumalasta. Mainospihat ja tiet vailla päämäärää on
koristeltu Kristuksen kärsimyksillä, luomaan kuvaa pyhyyden - ja mahdollisesti
Jumalan - läsnäolosta.
Toisessa
säkeistössä länsimaisen hapatuksen rinnalle nostetaan suomalainen maaseudun
puhtoisuus, ”ihanat immet”, jotka päätyvät pahojen johtajien käsiin - keitä he
ikinä ovatkaan: poliittisia johtajia, kauppojen ja tuotteiden omistajia… Tämä
puhtoisuus käännetään hyvinvoinnin symboleihin, tupakka ja tuhkakuppi kuuluvat
keskiluokkaisen eurooppalaisen perusomaisuuteen. Koristenupit tulevat kuvaan,
kun oikein halutaan näyttää, että ollaan niin yläluokkaa, että on varaa turhiin
koriste-esineisiin. Vuolemisella tarkoitetaan Karjalan maaseutuelämän lasten
rikastumista ja uppoamista hyvinvointimateriaan. Roskakaan ei ole enää vain
silmissä, vaan myös korviin tumpataan ostovimman tupakoita.
Suomen
suuret salot peittyvät sumuun, joka sokeuttaa asukkaansa länsimaisen
hyvinvoinnin kulutusvimmaan. ”Tulipunakukan ola” viittaa vanhaan suomalaiseen
romaaniin ”Laulu tulipunaisesta kukasta”, jonka päähenkilö on nimeltään Olavi. Käsittääkseni
kirja kertoo tukkilaiselämästä, joka on vahva suomalaisen maaseutuelämän
symboli, ja näin Olavi maaseudun miehen malli. Nyt kuitenkin länsimainen roska
tämän silmässä on niin suuri, että silmä on puhjennut, hän on sokea ja
päämäärätön, jo niin syvällä kapitalismin huuhaassa, että hänen sisältää valuu
Coca-Colaa, amerikkalaisuuden nestemäistä symbolia.
Ehkä koko kappaleen
merkittävin lause on viimeisessä säkeistössä, jossa nostetaan ajatus Jumalasta.
Se leijuu mainintoina koko kappaleen läpi, muun muassa kertosäkeiden
”jumalaisissa puutarhoissa”. Myös Amerikka
tulee esiin vasta siinä: ”Onko Amerikka taivas, onko Jumala siellä?”, vaikka
mainokset, Coca-Cola ja muut sinne selvästi viittaavat. Tässä päästään käsiksi
siihen, miksi kappaleen puhuja ottaa aiheen käsittelyn sydämen asiakseen. Sokeutettu
ja sumussa kulkeva kansa, joka oli joskus karjalaisia urhoja, on muuttunut
päämäärättömiksi ”muoviruusuiksi omenapuissa”. He kokevat suunnatonta ihailua
Amerikkaa kohtaan, kysymys: ”onko jumala siellä?”, ei välttämättä ole toteamus,
vaan retorinen vaihtoehto ihailun perusteeksi. ”On maaseutu vaipunut
kyyneliin/sillä Jumala on muuttanut kaupunkiin” ottaa kantaa myös
kaupungistumiseen, ihminen hakeutuu sinne missä on Jumala.
”Muoviruusuja
omenapuissa” on sekä kappaleen nimi, että kertosäkeen ensimmäinen säe. Siinä on
paljon ristiriitoja, epäaidot ruusut, jotka kasvavat väärästä paikasta. Aina
ennen kertosäettä sanottavat pari nopeaa sanaa avaavat koko kappaleen
selkärangan: ”Te olette”, ”Te ostatte” ja ”kavahtakaa”. Suomalaiset ovat ”Muoviruusuja omenapuissa”:
oikeasti luonnonlapsia, jotka ovat muokanneet itsestään keinotekoisia olentoja,
jotka muka kuuluvat kaupunkeihin ja mainospihoille. ”Te ostatte” on taas
vetäisy uuteen suuntaan: myytävien tuotteiden kemiallisiin parannuksiin.
Kasvatetaan muovilla kuorrutettuja appelsiineja keinotekoisesti lämmitetyssä
tilassa, ja lähetetään ne myyntiin toiselle puolelle maailmaa. ”Soluissa
vieraat geenit” liittyy samaan aiheeseen, ja on kannanotto geenimuunteluun,
jolla tuotteista koetetaan tehdä parempia ja tuottavampia. Lopulta ennen
viimeistä kertosäettä kehotetaan ”kavahtamaan”. Se sanotaan vasta lopussa,
ensin on perusteltu kaikin puolin asian laidat, ja sitten avataan viimeinen
lokero, jossa lopulta kehotetaan, miten on suhtauduttava.
Vielä kappaleen
nimeä tärkeämpänä kohtana kappaleesta pidän säettä ”migreeni jumalaisten
puutarhojen torppareilla”. Se on kohta josta aloitin analyysin, se liittyy kaikkeen
jo mainittuun ja siksi jätin sen viimeiseksi. Jumalaiset puutarhat tarkoittavat
suomen maaseutua, jonka yllä tähän asti on leijunut kotimaisuuden kuusien
pihkain hajuinen sumu, jossa Jumala pitää yllä hyvää ihmisyyttä. Mutta
kaupungeissa on syttynyt valoja, mainostaulut kutsuvat Amerikassa. Ehkä jopa Jumala
on lähtenyt pois niiden perässä, kohti kauniimpaa? Miksi tavallisten
maanviljelijöiden, saati torpparien, pitäisi jäädä? He eivät halua päästää irti
elämästään, sukupolvia toistuneesta elintavastaan ja jäävät paikoilleen. Heidän
lapsensa, kasvettuaan tarpeeksi isoiksi, jättävät sen taakseen. Myös
maaseudulle alkaa ilmestyä geenimuunneltuja vihanneksia ja kapitalismin
merkkituotteita. Valtava yhteiskunnallinen muutos ja päätöksen vaikeus
aiheuttaa näille Karjalan urhoille pysyvän migreenin.
Tämä on omasta mielestäni yksi Suomen historian hienoimpia biisejä ja olen tulkinnut itsekin sanoja vähän samaan suuntaan kuin sinäkin, mutten todellakaan noin syvällisesti. Loistavasti analysoitu.
VastaaPoista