Ruusu

Ruusu

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Syksy ja merkityksetön pehmorock


Tajusin että on tullut syksy. Koivut ovat pudottaneet kellastuneet lehtensä kävelykaduille. Pieni tihkuttava sade liimaa ne asfalttiin kuin pienet laastarit. Sadevesi menee kengistä läpi.

Syksy on kaikessa rumuudessaan kaunista.

Kesä ja syksy ovat vielä sekaisin. Tuore seitsemäsluokkalainen on vaihtamassa väriä nuoreksi, yhä kantaen lapsuutensa rippeitä. Näkyvimmät lehdet ovat punaista ja keltaista. Koivujen neitseellinen vihreys on harmaantunut ja lähtenyt kellastumaan. Harmaata pilvikerrosta vasten vaahterat vuotavat verta.

Jokin vain painaa. Syksy on ihana vuodenaika, mutta se painaa alas. Kaikki ne miljoonat pienet vesipisarat jotka vain hipovat harteita työntävät teekupin ääreen. Jos vain olisi aikaa.

Aistin potentiaalia. Uudet ja vanhat ja vaihtuvat virtaukset antavat toivoa ja odotuksia. Nyt selviää vielä käpertymällä hetkeen. Ehkä ottaa ystäviä mukaan. Kohta tarvitsen jotain radikaalia. Syksyn itseään toistavuus kauneudessaan vaatii muutaman neonviivan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti