Ruusu

Ruusu

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Muoviruusuja omenapuissa - analyysi

(Kirjoitin tämän alunperin äidinkielen 3. kurssin runokansioon mutta päätin nyt julkaista sen täälläkin)
”Muoviruusuja omenapuissa” on yksi Ismo Alangon parhaita sanoituksia. Se on yleisesti vain tulkittu  kannanotoksi valloittavaa materialismia ja kapitalismia vastaan, mutta halusin purkaa  koko kappaleen osiin, ja pohtia mikä kryptisestä kokonaisuudesta nostaa esiin juuri tämän mielikuvan. Löysin yllättävän paljon kerroksia ja yhteenliittymiä, joiden kokoaminen järkeväksi analyysiksi oli haastavaa. Työn tekemisen jälkeen arvostan kappaletta vielä vähän enemmän.

Kappale alkaa suoralla väitteellä: nykypäivän ihmiset ovat vain tyhjiä kuoria, jotka lilluvat kommersialismin yhteiskunnassa mainosten peittäminä. Sanoituksen puhuja ottaa itsensä esiin kohdassa:  ”jos joku silmästä silmään mua katsoa alkaa/minä saan katsoa malkasta malkaan”. Ihmiset eivät kaikkien valotaulumainosten keskellä enää voi katsoa toisiaan suoraan silmiin, vaan vain roskaan toisen silmässä. Tämä ”malka” on siis mainokset, jotka on nähnyt, ja maailma nähdään niiden kautta. Vaikka asia esitetään selvästi kritiikin muodossa, runon puhujakin joutuu tässä yhteiskunnassa elävänä myöntämään, että hänen silmässään on yhtä lailla tämä roska, eikä siten eroa massasta. 

Ensimmäisen säkeistön ”sokeat tiet” kertovat päämäärättömyydestä. Runossa esitetään oletus, että länsimaalaistuminen tarkoittaa suunnan hukkaamista ”mainosten suohon”, joka ajaa hulluun tavaran hankkimiseen vailla todellista syytä. ”Orjantappuraseppeleet” tuovat runon tärkeän motiivin, ajatuksen Jumalasta. Mainospihat ja tiet vailla päämäärää on koristeltu Kristuksen kärsimyksillä, luomaan kuvaa pyhyyden - ja mahdollisesti Jumalan - läsnäolosta.

Toisessa säkeistössä länsimaisen hapatuksen rinnalle nostetaan suomalainen maaseudun puhtoisuus, ”ihanat immet”, jotka päätyvät pahojen johtajien käsiin - keitä he ikinä ovatkaan: poliittisia johtajia, kauppojen ja tuotteiden omistajia… Tämä puhtoisuus käännetään hyvinvoinnin symboleihin, tupakka ja tuhkakuppi kuuluvat keskiluokkaisen eurooppalaisen perusomaisuuteen. Koristenupit tulevat kuvaan, kun oikein halutaan näyttää, että ollaan niin yläluokkaa, että on varaa turhiin koriste-esineisiin. Vuolemisella tarkoitetaan Karjalan maaseutuelämän lasten rikastumista ja uppoamista hyvinvointimateriaan. Roskakaan ei ole enää vain silmissä, vaan myös korviin tumpataan ostovimman tupakoita.

Suomen suuret salot peittyvät sumuun, joka sokeuttaa asukkaansa länsimaisen hyvinvoinnin kulutusvimmaan. ”Tulipunakukan ola” viittaa vanhaan suomalaiseen romaaniin ”Laulu tulipunaisesta kukasta”, jonka päähenkilö on nimeltään Olavi. Käsittääkseni kirja kertoo tukkilaiselämästä, joka on vahva suomalaisen maaseutuelämän symboli, ja näin Olavi maaseudun miehen malli. Nyt kuitenkin länsimainen roska tämän silmässä on niin suuri, että silmä on puhjennut, hän on sokea ja päämäärätön, jo niin syvällä kapitalismin huuhaassa, että hänen sisältää valuu Coca-Colaa, amerikkalaisuuden nestemäistä symbolia.

Ehkä koko kappaleen merkittävin lause on viimeisessä säkeistössä, jossa nostetaan ajatus Jumalasta. Se leijuu mainintoina koko kappaleen läpi, muun muassa kertosäkeiden ”jumalaisissa puutarhoissa”.  Myös Amerikka tulee esiin vasta siinä: ”Onko Amerikka taivas, onko Jumala siellä?”, vaikka mainokset, Coca-Cola ja muut sinne selvästi viittaavat. Tässä päästään käsiksi siihen, miksi kappaleen puhuja ottaa aiheen käsittelyn sydämen asiakseen. Sokeutettu ja sumussa kulkeva kansa, joka oli joskus karjalaisia urhoja, on muuttunut päämäärättömiksi ”muoviruusuiksi omenapuissa”. He kokevat suunnatonta ihailua Amerikkaa kohtaan, kysymys: ”onko jumala siellä?”, ei välttämättä ole toteamus, vaan retorinen vaihtoehto ihailun perusteeksi. ”On maaseutu vaipunut kyyneliin/sillä Jumala on muuttanut kaupunkiin” ottaa kantaa myös kaupungistumiseen, ihminen hakeutuu sinne missä on Jumala.

”Muoviruusuja omenapuissa” on sekä kappaleen nimi, että kertosäkeen ensimmäinen säe. Siinä on paljon ristiriitoja, epäaidot ruusut, jotka kasvavat väärästä paikasta. Aina ennen kertosäettä sanottavat pari nopeaa sanaa avaavat koko kappaleen selkärangan: ”Te olette”, ”Te ostatte” ja ”kavahtakaa”.  Suomalaiset ovat ”Muoviruusuja omenapuissa”: oikeasti luonnonlapsia, jotka ovat muokanneet itsestään keinotekoisia olentoja, jotka muka kuuluvat kaupunkeihin ja mainospihoille. ”Te ostatte” on taas vetäisy uuteen suuntaan: myytävien tuotteiden kemiallisiin parannuksiin. Kasvatetaan muovilla kuorrutettuja appelsiineja keinotekoisesti lämmitetyssä tilassa, ja lähetetään ne myyntiin toiselle puolelle maailmaa. ”Soluissa vieraat geenit” liittyy samaan aiheeseen, ja on kannanotto geenimuunteluun, jolla tuotteista koetetaan tehdä parempia ja tuottavampia. Lopulta ennen viimeistä kertosäettä kehotetaan ”kavahtamaan”. Se sanotaan vasta lopussa, ensin on perusteltu kaikin puolin asian laidat, ja sitten avataan viimeinen lokero, jossa lopulta kehotetaan, miten on suhtauduttava.


Vielä kappaleen nimeä tärkeämpänä kohtana kappaleesta pidän säettä ”migreeni jumalaisten puutarhojen torppareilla”. Se on kohta josta aloitin analyysin, se liittyy kaikkeen jo mainittuun ja siksi jätin sen viimeiseksi. Jumalaiset puutarhat tarkoittavat suomen maaseutua, jonka yllä tähän asti on leijunut kotimaisuuden kuusien pihkain hajuinen sumu, jossa Jumala pitää yllä hyvää ihmisyyttä. Mutta kaupungeissa on syttynyt valoja, mainostaulut kutsuvat Amerikassa. Ehkä jopa Jumala on lähtenyt pois niiden perässä, kohti kauniimpaa? Miksi tavallisten maanviljelijöiden, saati torpparien, pitäisi jäädä? He eivät halua päästää irti elämästään, sukupolvia toistuneesta elintavastaan ja jäävät paikoilleen. Heidän lapsensa, kasvettuaan tarpeeksi isoiksi, jättävät sen taakseen. Myös maaseudulle alkaa ilmestyä geenimuunneltuja vihanneksia ja kapitalismin merkkituotteita. Valtava yhteiskunnallinen muutos ja päätöksen vaikeus aiheuttaa näille Karjalan urhoille pysyvän migreenin. 

1 kommentti:

  1. Tämä on omasta mielestäni yksi Suomen historian hienoimpia biisejä ja olen tulkinnut itsekin sanoja vähän samaan suuntaan kuin sinäkin, mutten todellakaan noin syvällisesti. Loistavasti analysoitu.

    VastaaPoista