kun sun aivosi pysähtyy jäät yksin sydämesi kanssa

Katso itseäsi. 

Kuka sinä olet

oletko totta niin kuin uskot, oletko valhe itsellesi ja maailmalle

mitä sinä olet kun sinulta riisutaan järki,

kyky ajatella kuka olet

mikä sinä olet kun et voi itse muodostaa kuvaa itsestäsi

oletko se sinä

vai jääkö valheen alle vain tyhjyys?

Stand by me (trololo) eli sennu 2013

Taas kulutin viikon elämästäni protulla, ihania sennuja joista irtosi minullekin kaikkea jännää. Ihanan rento leiri jossa kaikki vaan jotenkin meni ja oli kivaa, kaikki oli taas niin ihania.

Hassua lähteä suoraan ulkomaille, edes käymättä kotona. On ikävä Tamperetta, mutta ehkä kuitenkin enemmän mahdollisuutta aktiiviseen kommunikointiin elämäni uusien aurinkojen kanssa.

Saunanlämmityskeskustelussa tultiin ajatelleeksi, että protu on kuin iso sukupuu. Kaikki on kuin serkkuja tai pikkuserkkuja tai kummitytön siskonkaimoja, kaikki tuntee kaikki ja tulee keskenään toimeen. Viikossa puuhuni kasvoi uusi oksa joka puhkesi kukkaan. 

En muista koska viimeksi olisi ollut ihan tällainen olo: nuutunut ja epätodellinen mutta samalla kaipaa joka suuntaan ja haluaa puhua ja puhua. Hassu ikävän tunne joka löi ällikällä, olin unohtanut että se löytyy tunneskaalastani. 

Ja Ranska on mukava kupla, haluan olla täällä mutta haluan olla siellä missä te kaikki joilla on jotain väliä, kliseisesti pidän teitä ajatuksissani.

Piirrustusprojekti: Vincent Vega

Olen parin piirrustuksen verran kokeillut tällaista tekniikkaa, toimii vallan mukavasti apuna mittasuhteiden kanssa. Ajatus on peräisin täältä: http://www.youtube.com/watch?v=xg_-cB6LjZY

Mallikuva

Tein paintilla mallikuvan päälle ruudukon, jonka kopioin paperille, ja luonnostelin mitä suunnilleen tulee mihinkin ruutuun. Kasvojen piirtämiseen auttaa normaalit viivat etäisyyksien suhteuttamiseen.

Kevyen ruudukkoon tehdyn luonnoksen päälle vahvistetaan tärkeiden linjojen ääriviivat. Päälle laitetaan toinen paperi jolle luonnostellaan ruudukoron versio. Kannattaa aloittaa todella kevyillä viivoilla, ja kun saat toisen paperin pois alta voi alkaa tekemään varjostuksia ym.

Lopputulos, (skannerini ei tue lyijykynäjälkeä)

(Tämä on tietokoneella sävyistä paranneltu versio josta saa paremmin selvää)

Haarniska

Se tietää tasan kuka se on ja se on ylpeä siitä. Se tietää missä se on hyvä ja sille on ihan sama missä se on huono. Sillä on kaikki mitä se itse uskoo tarvitsevansa.

Se ei ole heikko. Se on kova, se kestää.

Ja se ei itke.

Se koskaan näytä että sitä sattuu. Se ei pure hammasta, se ei näytä kipua.

Se on kiiltävä ja se on täydellinen mutta se on tosi. Se ei ole huijaus. Se on lihaa ja verta ja totta. Mutta sillä ei ole heikkouksia.

Mutta silti on. Mutta ne ei ole sen.

Se on kova ja vahva ja hyvä, sillä ei ole heikkouksia mutta silti on.

Se ei itke. Mutta joku itkee.

Se on kuori. Siihen uskoo, siihen luottaa. Sen alla on se joka ei näy.

Kuoren alla on jotain mikä tarvitsee kuoren.

Jotain joka on heikko ja haavoittuvainen.

Jotain joka itkee. 

"Mä olen täysin oma itseni"

Mä olen oma itseni ja mulle on ihan sama mitä muut ajattelee, tai vaihtoehtoisesti , mä haluaisin olla oma itseni mutta en saa. Yleisissä keskusteluissa suurin vaikuttaja siihen onko oma itsensä/millainen on, on muiden ihmisten reaktiot ja suhtautuminen - yleensä nimenomaan puolituttujen tai tuntemattomien.

Jännittävää on se että en samaistu tähän lainkaan. Tuntemattomat ja puolitutut ovat täysin irrelevantteja, sillä ei ole mitään väliä mikä minä niille olen. Mutta sillä taas on väliä, mitä läheiset ihmiset ajattelevat. Paskaako siitä jos joku huutaa kadulla että onpa ruma paita, mutta jos paras kaveri sanoo päin naamaa, kieltämättä miettii kehtaako sitä laittaa uudelleen päälle.

Mutta ehkä kaikkein eniten olemista rajaa minä itse. Siihen mitä teen vaikuttaa oma käsitykseni siitä kuka olen. En minä voi tehdä noin kun minä en ole tyyppi joka tekee niin. Siinäkin on toki takana ajatus miten muut reagoi kun poikkean näin paljon normaalista käytöksestäni.

Ehkä kaikkien tasojen itsenään olemisessa on kyse siitä antaako itse olla oma itsensä, sen vaan vierittää muille.

Mutta jos täytyy miettiä voinko minä tehdä noin, onko silloin oma itsensä, vaikka se tulisikin itsestä? Vai onko se vaan roolin ylläpitämistä.

Ehkä kaikki minuudet ovat rooleja.

Muoviruusuja omenapuissa - analyysi

(Kirjoitin tämän alunperin äidinkielen 3. kurssin runokansioon mutta päätin nyt julkaista sen täälläkin)

Kappaleen sanat 

”Muoviruusuja omenapuissa” on yksi Ismo Alangon parhaita sanoituksia. Se on yleisesti vain tulkittu  kannanotoksi valloittavaa materialismia ja kapitalismia vastaan, mutta halusin purkaa  koko kappaleen osiin, ja pohtia mikä kryptisestä kokonaisuudesta nostaa esiin juuri tämän mielikuvan. Löysin yllättävän paljon kerroksia ja yhteenliittymiä, joiden kokoaminen järkeväksi analyysiksi oli haastavaa. Työn tekemisen jälkeen arvostan kappaletta vielä vähän enemmän.

Kappale alkaa suoralla väitteellä: nykypäivän ihmiset ovat vain tyhjiä kuoria, jotka lilluvat kommersialismin yhteiskunnassa mainosten peittäminä. Sanoituksen puhuja ottaa itsensä esiin kohdassa:  ”jos joku silmästä silmään mua katsoa alkaa/minä saan katsoa malkasta malkaan”. Ihmiset eivät kaikkien valotaulumainosten keskellä enää voi katsoa toisiaan suoraan silmiin, vaan vain roskaan toisen silmässä. Tämä ”malka” on siis mainokset, jotka on nähnyt, ja maailma nähdään niiden kautta. Vaikka asia esitetään selvästi kritiikin muodossa, runon puhujakin joutuu tässä yhteiskunnassa elävänä myöntämään, että hänen silmässään on yhtä lailla tämä roska, eikä siten eroa massasta. 

Ensimmäisen säkeistön ”sokeat tiet” kertovat päämäärättömyydestä. Runossa esitetään oletus, että länsimaalaistuminen tarkoittaa suunnan hukkaamista ”mainosten suohon”, joka ajaa hulluun tavaran hankkimiseen vailla todellista syytä. ”Orjantappuraseppeleet” tuovat runon tärkeän motiivin, ajatuksen Jumalasta. Mainospihat ja tiet vailla päämäärää on koristeltu Kristuksen kärsimyksillä, luomaan kuvaa pyhyyden - ja mahdollisesti Jumalan - läsnäolosta.

Toisessa säkeistössä länsimaisen hapatuksen rinnalle nostetaan suomalainen maaseudun puhtoisuus, ”ihanat immet”, jotka päätyvät pahojen johtajien käsiin - keitä he ikinä ovatkaan: poliittisia johtajia, kauppojen ja tuotteiden omistajia… Tämä puhtoisuus käännetään hyvinvoinnin symboleihin, tupakka ja tuhkakuppi kuuluvat keskiluokkaisen eurooppalaisen perusomaisuuteen. Koristenupit tulevat kuvaan, kun oikein halutaan näyttää, että ollaan niin yläluokkaa, että on varaa turhiin koriste-esineisiin. Vuolemisella tarkoitetaan Karjalan maaseutuelämän lasten rikastumista ja uppoamista hyvinvointimateriaan. Roskakaan ei ole enää vain silmissä, vaan myös korviin tumpataan ostovimman tupakoita.

Suomen suuret salot peittyvät sumuun, joka sokeuttaa asukkaansa länsimaisen hyvinvoinnin kulutusvimmaan. ”Tulipunakukan ola” viittaa vanhaan suomalaiseen romaaniin ”Laulu tulipunaisesta kukasta”, jonka päähenkilö on nimeltään Olavi. Käsittääkseni kirja kertoo tukkilaiselämästä, joka on vahva suomalaisen maaseutuelämän symboli, ja näin Olavi maaseudun miehen malli. Nyt kuitenkin länsimainen roska tämän silmässä on niin suuri, että silmä on puhjennut, hän on sokea ja päämäärätön, jo niin syvällä kapitalismin huuhaassa, että hänen sisältää valuu Coca-Colaa, amerikkalaisuuden nestemäistä symbolia.

Ehkä koko kappaleen merkittävin lause on viimeisessä säkeistössä, jossa nostetaan ajatus Jumalasta. Se leijuu mainintoina koko kappaleen läpi, muun muassa kertosäkeiden ”jumalaisissa puutarhoissa”.  Myös Amerikka tulee esiin vasta siinä: ”Onko Amerikka taivas, onko Jumala siellä?”, vaikka mainokset, Coca-Cola ja muut sinne selvästi viittaavat. Tässä päästään käsiksi siihen, miksi kappaleen puhuja ottaa aiheen käsittelyn sydämen asiakseen. Sokeutettu ja sumussa kulkeva kansa, joka oli joskus karjalaisia urhoja, on muuttunut päämäärättömiksi ”muoviruusuiksi omenapuissa”. He kokevat suunnatonta ihailua Amerikkaa kohtaan, kysymys: ”onko jumala siellä?”, ei välttämättä ole toteamus, vaan retorinen vaihtoehto ihailun perusteeksi. ”On maaseutu vaipunut kyyneliin/sillä Jumala on muuttanut kaupunkiin” ottaa kantaa myös kaupungistumiseen, ihminen hakeutuu sinne missä on Jumala.

”Muoviruusuja omenapuissa” on sekä kappaleen nimi, että kertosäkeen ensimmäinen säe. Siinä on paljon ristiriitoja, epäaidot ruusut, jotka kasvavat väärästä paikasta. Aina ennen kertosäettä sanottavat pari nopeaa sanaa avaavat koko kappaleen selkärangan: ”Te olette”, ”Te ostatte” ja ”kavahtakaa”.  Suomalaiset ovat ”Muoviruusuja omenapuissa”: oikeasti luonnonlapsia, jotka ovat muokanneet itsestään keinotekoisia olentoja, jotka muka kuuluvat kaupunkeihin ja mainospihoille. ”Te ostatte” on taas vetäisy uuteen suuntaan: myytävien tuotteiden kemiallisiin parannuksiin. Kasvatetaan muovilla kuorrutettuja appelsiineja keinotekoisesti lämmitetyssä tilassa, ja lähetetään ne myyntiin toiselle puolelle maailmaa. ”Soluissa vieraat geenit” liittyy samaan aiheeseen, ja on kannanotto geenimuunteluun, jolla tuotteista koetetaan tehdä parempia ja tuottavampia. Lopulta ennen viimeistä kertosäettä kehotetaan ”kavahtamaan”. Se sanotaan vasta lopussa, ensin on perusteltu kaikin puolin asian laidat, ja sitten avataan viimeinen lokero, jossa lopulta kehotetaan, miten on suhtauduttava.

Vielä kappaleen nimeä tärkeämpänä kohtana kappaleesta pidän säettä ”migreeni jumalaisten puutarhojen torppareilla”. Se on kohta josta aloitin analyysin, se liittyy kaikkeen jo mainittuun ja siksi jätin sen viimeiseksi. Jumalaiset puutarhat tarkoittavat suomen maaseutua, jonka yllä tähän asti on leijunut kotimaisuuden kuusien pihkain hajuinen sumu, jossa Jumala pitää yllä hyvää ihmisyyttä. Mutta kaupungeissa on syttynyt valoja, mainostaulut kutsuvat Amerikassa. Ehkä jopa Jumala on lähtenyt pois niiden perässä, kohti kauniimpaa? Miksi tavallisten maanviljelijöiden, saati torpparien, pitäisi jäädä? He eivät halua päästää irti elämästään, sukupolvia toistuneesta elintavastaan ja jäävät paikoilleen. Heidän lapsensa, kasvettuaan tarpeeksi isoiksi, jättävät sen taakseen. Myös maaseudulle alkaa ilmestyä geenimuunneltuja vihanneksia ja kapitalismin merkkituotteita. Valtava yhteiskunnallinen muutos ja päätöksen vaikeus aiheuttaa näille Karjalan urhoille pysyvän migreenin. 

Mitä kuuluu

Laulunharjoittelua, katusoittoa, käännöksiä ja teen kuivaamista, jääpalat sulaa vesikannuun ennen kun sen  saa edes ulos asti.

Hiekka on kuumaa paljaiden jalkojen alla, en halua edes tietää mitä asfaltti niille tekee.

Keväällä kaikki ympärillä tuottaa niin paljon että on mahdoton pysyä perässä.

Ja järvi heijastaa ja aaltoilee ja saa lehdet loistamaan vihreinä. Ikivanhoja puita, villejä versoja ja aluskasvillisuutta josta pilkistää sammaleen peittämiä raunioita kun katsoo oikeasta kulmasta. Äläkä luule että on hiljaista, lintuja ja laulua on sinfonian verran.

Älkää pakottako katsomaan täällä kerrostaloja.

Suojele kaukaniemeä rakentamiselta

It's a funny world

Kaikkialla on varjoja. Paikkoja joista pudota, jalkoja joihin kompastua. Vihamielisiä silmiä, ja korvia jotka eivät koskaan kuule.

Näetkö sen? Se on kaupunki jonka näet painajaisissasi, jossa rakennukset kohoavat niin korkealle ettei aurinko koskaan paista maahan asti, ja sinä olet pieni, niin pieni.

Ja se kaupunki tulvii, niin että aina kun tunnet ylettäväsi pohjaan, aalto vie sinut taas mukanaan. Ja sadat silmät katsovat kun käperryt kasaan, ja tuhannet korvat ovat kuulematta kun haluat apua.

Näetkö sinä sen kaupungin, jota me kaikki pelkäämme?

Etkö? En minäkään. Mutta olen kuullut, että siellä se on.

Annakkunmä kerron sulle mistä Reservipiskeissä on kyse

En oikein tiedä miksi tätä runoa pitäisi kutsua. Sen kaikki repliikit on koottu ja käännetty elokuvasta Reservoir dogs, ja sitten vaan asetettu hauskaan järjestykseen. Pidemmittä puheitta, elokuvarunoutta(?):

Mä en tiä kuka on kuollu, kuka on elossa, kuka jäi kii ja kuka ei

tää ei oo mikään vitun leikkipaikka

Nyt vittu Joe, älä pakota mua tähän

Tavalla tai toisella sä painut helvettiin mun tieltäni

Parempi herätä ja pyytää anteeksi

Pojat älkää tapelko niin rajusti, joku voi alkaa itkeä.

Et sä oo sokee, sun silmissäs vaan on verta

Me ei olla viemässä sitä sairaalaan                  

Poju, koita jaksaa

Joe tekee susta ehjemmän kun koskaan

Tää kaikki veri pelottaa mua niin helvetisti

mitä vittua mun ois pitäny sanoa sille?

Mä kuolen, mä tiedän sen. 

yritin lohduttaa, sanoin ettei pelkää, et se selviää

Se ei välttämättä tee siitä totta.

Sä oot ollu tarpeeks urhee yhdelle päivälle

paniikki iski kun sangollinen vettä

jätkä oli kuolemassa mun käsivarsille

Kato mua silmiin, mä-en-kerro-niille-mitään

No, se tietää vähän musta

Sä et tiedä paskaakaan

Mä tunnen tän miehen

Anteeks, mä oon niin pahoillani

Se kysy mun nimeä

Joe, älä pakota mua tähän

Ilman ihmisiä

- Tai tutkielma Bolognan katutaiteesta.

'

 Näiden lisäksi samaan teemaan oli myös pankin vieressä kuva

"Bring your money, slave" mutta siitä en valitettavasti saanut valokuvaa.

'