Vesiliukoinen väri tekee sateessa seepran

Minä näin unta. Unta organisaatioista ja työskentelystä, läpikuultavan keltaisista vaahteranlehdistä.

I’m in a room. A room full of paintings, no, screens. Screens which play videos or scenes of people.

The room is big, so big I can’t see the walls. There are screens everywhere, hundreds of them. All around me there are faces and people and silhouettes. It’s not dark, but I cannot see any sources of light. The people light the room, without really shining any light.

I walk around, I pass so many faces I can’t even count them. The screens don’t just show me a pictures of a person, they show me who they are. After just a glance, it’s like I’ve known them all my life. Maybe I have, but I can’t place them.

Then there are screens which show nothing.  Just a dark figure in fog. In the corner of my eye, I can see them clear as day. Beautiful people, somehow so close to me. When I try to look closer, they’re just shadows. Like they were never there.

Minä kuuntelen. Kuuntelen nuotteja ja säkeitä, ilmavirran huminaa korvissa.

Minä tunnen. Tunnen syyssateen ja tuulen, ikävän.

"Helvetin tuli on ekologinen tapa lämmittää saunaa"

Minä tarkkailen; Saapastelua ja pyörähtelyä, ryhdikästä leikkiä.

Mies, ei missään nimessä enää poika. Varmasti lähempänä kolmeakymmentä, mutta hänen käytöksensä pudottaa kasvoista vuosia. Hän osaa sen: viatonta katseiden keräämistä, tanssahtelevia askelia arkisessa yhteydessä, työnteon akrobatiaa.

Tyttö, hitsannut itseensä haarniskan josta yksikään ei pääse läpi. Niin sulkeutunut, niin kiinni itsessään. Katse täynnä halveksuntaa, silmät kuin vihaiset hiilet.  Hahmo joka tekee mieli kirjoittaa auki.

Minä luen. Luen kaunista kokonaisuutta, käsittämätöntä loogisuutta ja toistoa toistoa toistoa. 

---

http://www.fanfiction.net/s/8389158/1/Inside-the-skull 

Paras kirjainjono jonka olen taas hetkeen lukenut. Suositukseni.

Projekteja ja yritelmiä

Kaksi viikkoa koulua takana, ja väsyttää jo niin perkeleesti. Paljon projekteja, mikä on sinänsä ihan mukavaa. On kivaa kun on jotain jota tehdä ja pohtia kun ei ole muuta tekemistä.

Mikään ajatus ei ole selkeä. Tekee mieli tehdä asioita, kokeilla kaikkea uutta ja jännää.Tässä vaiheessa vuotta on niin paljon intressiä joka suuntaan, into vetää tekemään kaikkea. Haluan kokeilla tehdä elokuvan, kuvata kauniisti, kirjoittaa... Niin, en tiedä mitä haluan kirjoittaa.

Ajatusten puutteessani olen tutkinut vanhoja keskeneräisiä tekstejä. Pimeän fanfiction menneisyyteni tuotoksia ja ne ovat oikeastaan ainoa joka inspiroi. Tekee mieli täydentää niitä, kehittää niitä, laittaa ne eteenpäin.

Haluan olla aktiivinen ja vaikuttaa. Haluan pärjätä koulussa, nähdä kavereita tampereella ja muualla, maata asvalttitiellä aurinkoisena päivänä ja vain nauraa työlle ja huville.

Ajatus katkeaa.

Istuin eilen koulun jälkeen keinussa ja kuuntelin Lee van Cleef:iä. Lauleskelin itsekseni ja hymyilyn kuin hullu.
"jos vielä kerran vittuilet noin, saattaa käydä niin, et ssulta irtoaa pää"

Otin videokuvaa kaikesta mitä näin. Inspiraatio bloggaukseen iski. Ei onnistu, ei ole videonkäsittelyohjelmaa.

Ehkä saan kasaan ruokabloggauksen vielä tässä joskus. Vähän erilaiselta kantilta toivottavasti.

Voisin tehdä järkevää tekstiä. Tehdä mielipidekirjoituksia kaikesta missä on jotain vikaa. Luovan kirjoittamisen suoneni on kuihtunut, vanhoja tekstejä lukiessa kaduttaa että aloin harjoittelemaan asiatekstejä. En saa enää aikaan mitään kaunista. Vain järkevää.

Inspiroikaa minua.


(Jotain sain aikaiseksi. Fanfiction hörlöily http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=18261.0)

From black and white to neon

Innostuin tänään kokeilemaan vesivärikyniäni. Yleensä jos piirrän en käytä värejä, lyijykynällä saa aikaan paljon paremman tunnelman kuin värityskuvilla. Näihin värikuviin yritin saada ajatukseksikin vähän epäselvemmän, tuoda valot ja varjot esiin värisävyillä.
      Ensimmäinen yritys väripiirroksella epäonnistui, koska ymmärrykseni väreistä on niin minimaalinen. Näin silmissäni hienon kuvan kasvoista joiden osat on rakennettu kaikista sateenkaaren väreistä niin, että kaikki oli täydellisessä sopusoinnussa. Tulos oli sotku.
     Päädyin piirämään väriryhmillä. Ensin lämpimillä väreillä luodun tytön. Luonnostelin kasvojen ääriviivoja oranssilla, viivasta tuli värilläkin kaunista. Korostelin varjoa punaisella, valoa keltaisella ja yritin saada pohjavärin oranssiksi. Pinkit hiukset olisivat selvästi kaivanneet oheensa toista sävyä, niistä tuli liian mattapintainen ja yksivärinen massa. En ole ottanut maalipensseliä käteeni moneen vuoteen, ja maalaamisen seuraus oli sen tasoinen.

 Käteni alkoi luonnostelemaan toiselle paperille profiilia vaaleansinisellä. Tummansinisellä varjoja, normaali iho oli himmeää vaaleansinistä. Olisin voinut tuoda valon paremmin varjostamalla vielä hieman vahvemmin. Hiukset saivat kahta eri vihreää, ja niiden lopputuloksesta pidän. Kasvot eivät taaskaan aivan lähteneet maalauksen kanssa lentoon, mutta mitäpä sille voi.
    Voisin jatkossakin leikkiä värikynillä, mutta en usko että ne aivan heti päihittävät ikuista suosikkiani: lyijykynää.