Ilman ihmisiä

- Tai tutkielma Bolognan katutaiteesta.

'

 Näiden lisäksi samaan teemaan oli myös pankin vieressä kuva

"Bring your money, slave" mutta siitä en valitettavasti saanut valokuvaa.

'

Näyttämöllä on pelkkää teatteria

Haluaisin kovasti pitää teatterista. Ne muutamat kokemukset jotka minulla näyttämötaiteesta on, eivät kuitenkaan tue tätä haavetta. En ole vielä koskaan nähnyt esitystä, joka räjäyttäisi tajuntani.

Viime lauantaina kävin katsomassa Tampereen kaupunginteatterissa Veriveljet -musikaalin. Teos oli kaunis ja koskettava, mutta lähinnä koska tarina oli niin upea. Minulle jäi olo, että esitys ei tuonut sille mitään lisäarvoa. Olisin yhtä hyvin voinut vain lukea kyseisen näytelmän.

Musikaalin osasissa ei sinänsä ollut mitään vikaa. Näyttelijänsuoritukset olivat hyviä, tunne kuulsi läpi ja se oli kaunista katseltavaa. Kylmäksi jätti aika pitkälti se, että ohjauksessa oli mokattu: jotkin iskut ohitettiin ja tarinassa merkittäviä kohtia piti lukea hieman liikaa rivien välistä. Alkuperäisen näytelmän kauneus oli siis lähinnä taustaelementti, jonka koskettavuuden löytääkseen piti katsoa esityksen taakse. Eikö tarinan kuitenkin pitäisi olla se asia, joka lavalle tuodaan esitettäväksi?

Olen lukenut vain hyvin rajallisen määrän näytelmiä, mutta teos, jonka vuoksi haluan pitää teatterista, on Tom Stoppardin Rosencrantz and Guildenstern are dead. Se on pelkästään kirjallisena teoksena niin vaikuttava, että se vaatii tulla nähdyksi lavalla.

Ja tästä näytelmän ja teatterin suurimpaan ristiriitaan: Teatterissa kaunista on tarina, eli alkuperäinen näytelmä. En ole vielä löytänyt teatteriesitystä, jonka teatraalinen osa toisi tarinalle uuden tason. Näytelmien lukeminen on ihanaa, parhaimmillaan ne ovat yhtä vaikuttavia kirjallisia teoksia kuin romaanit. Mutta näytelmät on kuitenkin tehty lavalle. Päästäkseen todella kukkaan, ne on nähtävä esitettynä. Jälleen, esitys ei tuo niille mitään uutta tasoa. Missä on vika?

Näytelmäkäsikirjoitus on kuin luuranko, yksiulotteinen perustus, johon pohjauttaa teatteri.  Päästään jo pitkälle, jos perustus on tehty hyvin. Mutta yhtäkkiä teatterilla on kymmeniä osasia, jotka koota yhteen. Musiikin, castingin, ohjauksen ja lavastuksen on kaikkien natsattava yhteen. Jossain kohdassa ikkuna laitetaan siihen, mihin kuuluu ovi.

Mutta jos teatterin ongelma on liiallisissa rakenneosissa, miten elokuva, jossa niitä on vielä enemmän, onnistuu silti rakentamaan talon?

Luulen että avainkohta on se, mitä teatterilla ja elokuvalla yritetään saavuttaa. Teatteri käyttää käsikirjoitusta ponnahduslautana, josta tekee oman tarinan lavalle elävillä näyttelijöillä ja elävällä kertomuksella. Elokuva vain taltioi käsikirjoituksen visuaaliseksi kokonaisuudeksi.

Teatteri pitää itseään itseisarvona, syynä jonka vuoksi ihmiset tulevat sitä katsomaan. Se korostaa omia elementtejään sen sijaan että käyttäisi niitä kertoakseen tarinan.

Kaiken taiteen tarkoituksena on tuoda esiin jotain muuta, se ei itsessään ole sisältö. Maalauksen tarkoitus on näyttää kauniina jokin asia, ei vain olla maalaus. Teatteri korostaa liikaa itseään, sen sijaan että keskittyisi välittämään yleisölleen sitä jotain. Tarina on teatterin tärkein sisältö, mutta se tuntuu unohtavan olevansa vain väline. Kumpaa yleisönä menemme katsomaan, tarinaa vai sen kertomisen välinettä?  

Tahtoisin nähdä teatteria, joka hyödyntää omia resurssejaan tehdäkseen näytelmästä teatteria, pelkän teatterin sijaan. Tehkää esitys, jossa näyttelijöiden roolisuoritus saa hahmot eloon, ohjaus osaa koota tarinan lavalle, koko näytelmän dynamiikka nousee näyttämölle ja säteilee yleisöön. Minne pitää mennä, että näkee teatteria, joka oikeasti räjäyttää pankin? 

Kaikkea todellista et voi nähdä

Vesiliukoinen väri tekee sateessa seepran

Minä näin unta. Unta organisaatioista ja työskentelystä, läpikuultavan keltaisista vaahteranlehdistä.

I’m in a room. A room full of paintings, no, screens. Screens which play videos or scenes of people.

The room is big, so big I can’t see the walls. There are screens everywhere, hundreds of them. All around me there are faces and people and silhouettes. It’s not dark, but I cannot see any sources of light. The people light the room, without really shining any light.

I walk around, I pass so many faces I can’t even count them. The screens don’t just show me a pictures of a person, they show me who they are. After just a glance, it’s like I’ve known them all my life. Maybe I have, but I can’t place them.

Then there are screens which show nothing.  Just a dark figure in fog. In the corner of my eye, I can see them clear as day. Beautiful people, somehow so close to me. When I try to look closer, they’re just shadows. Like they were never there.

Minä kuuntelen. Kuuntelen nuotteja ja säkeitä, ilmavirran huminaa korvissa.

Minä tunnen. Tunnen syyssateen ja tuulen, ikävän.

"Helvetin tuli on ekologinen tapa lämmittää saunaa"

Minä tarkkailen; Saapastelua ja pyörähtelyä, ryhdikästä leikkiä.

Mies, ei missään nimessä enää poika. Varmasti lähempänä kolmeakymmentä, mutta hänen käytöksensä pudottaa kasvoista vuosia. Hän osaa sen: viatonta katseiden keräämistä, tanssahtelevia askelia arkisessa yhteydessä, työnteon akrobatiaa.

Tyttö, hitsannut itseensä haarniskan josta yksikään ei pääse läpi. Niin sulkeutunut, niin kiinni itsessään. Katse täynnä halveksuntaa, silmät kuin vihaiset hiilet.  Hahmo joka tekee mieli kirjoittaa auki.

Minä luen. Luen kaunista kokonaisuutta, käsittämätöntä loogisuutta ja toistoa toistoa toistoa. 

---

http://www.fanfiction.net/s/8389158/1/Inside-the-skull 

Paras kirjainjono jonka olen taas hetkeen lukenut. Suositukseni.

Arkistojen runoaarteita

Repisin irti tuonkin ruuvin
olen kyllästynyt olemaan ehjä
lainaatko ruuvimeisseliä?

---

Rakkaus

Laitan kämmenen rintaa vasten
tunnen sun sydämen
sä olet ruska, hiirvenkorva
mun elämän murroskohta
saat mut eloon
ja irrottamaan juurista
vapaapudotukseen

---

Viha

Mä poltan maan sun jalkojen alta
repisin irti silmät päästä
potkisin kun oot vielä maassa
tekisin kaiken minkä sä teit mulle

mutta seison vaan kaukana
ja toivon että katse voisi tappaa

---

Raha poltettu otsaan

sen puutteessa myyty sielu

kumarra armon antajaa

mustan kullan vartijaa

---

Kuolemansynnit ja niiden seuraukset

Nosta katseesi

ja katso vihaasi silmästä silmään.

ole ylpeä tuosta tunteesta

joka synniksi nimettiin.

Näe kasvoillasi himo

tuo likainen, verenpunainen

kadehtiva nautinnonkaipuu.

Ole syntinen,

ole likainen

ja ole ahne.

Pian olet tuomittu

toimittamistasi synneistä

enää voit

mässäillä viimeisellä ateriallasi

ja haudassa

harjoittaa laiskuutta.

Sateenkaari oksensi lehtiööni

in the black of the night, 

gray of everyday-life

 darkness of autumn

 i need to let go 

to new flows