Ruusu

Ruusu

perjantai 15. helmikuuta 2013

Moraalimonologi


Puhuja: Hypoteettinen tila, jossa olen ajautunut ristiriitaan arvojeni kanssa. Moraalin rajat vaativat säätymisekseen määritelmän moraalista. Voiko moraali kadota? Voiko sen viedä? Milloin se ylittyy, kasvaako se itsekseen, mihin suuntaan? Ei, en toki oleta sinun vastaavan. En voi olettaa yhden miehen vastaavan yhteenkään kohtaan. Esitän vain ajatuksia pureskeltavaksi – sekä teille että itselleni.

Henkilökohtainen moraali… Onko moraalisesti väärin olla löytämättä omaa moraaliaan? Ystäväni voi tehdä paljon asioita löytämättä lainkaan kohtaa, jossa hänen oma moraalinsa pysäyttää hänet. Mitä moraalisia rajoja hän rikkoo, tartuttaessaan tämän toiseen ystäväänsä – ”viedessään hänen moraalinsa”? Onko se silloin viety täysin, vai onko rajojen sisään tuotu täysin uusi aatemaailma, joka ennen oli sen ulkopuolella… (saati jos ystävä nyt kokee sen oikeaksi mutta pitää sitä edelleen moraalisen piirinsä ulkopuolisena asiana.)

Edessäni kadulla kävelee ihminen, jonka taskusta tippuu kultaraha. Ja älä turhaan tartu ajatukseen rahasta – se toimii vain metaforana. Ihminen itse ei huomaa mitään, minä nostan kolikon maasta. Voisin huutaa hänen peräänsä, mutta en tee niin. Minulla ei ole mitään syytä kyseenalaistaa, etten toimisi moraalisen oikean sisäpuolella.

Elän – etsin rajaa jossa moraalini ylittyy. Poimin maasta toisen ihmisen omaisuutta vailla tunnontuskaa. Kuitenkin, jos jatkaisin matkaa tämän ihmisen perässä kulkien, ja rahaa tippuisi lisää tasaisin väliajoin, jossain kohtaa alkaisin tuntea ylittäneeni oikean rajan. Yksi kolikko ei sitä tekisi, mutta kymmenen tai kaksikymmentä ehkä.

Voimme luultavasti olla samaa mieltä, että toisen ihmisen omaisuutta ei oteta. Mutta yksi kolikko sinne tai tänne? – Vaikka olisin todella poiminut vain yhden kolikon, jos kulkisin tarpeeksi kauan se poltellen taskussani, tuijottaisin sitä pidemmän aikaa – alkaisin nähdä teon vääryytenä. Tekona mitätön, materialisoituneena katseeni alle se alkaa syödä moraaliani, voiko se yhtäkkiä käsissäni karata rajan ulkopuolelle?

Olenko hyljännyt oman moraalini jos jokin arvojeni vastainen jonkun muun tekemänä ei ole minulle moraalinen rikos? Jos näen toisen ihmisen tekevän edellä kuvailemani tilanteen, poimivan maasta kolikon, ja hyväksyn sen, missä rajani kulkevat? Pitäisikö silloin tuntea harteillaan moraalinen paino?
Kädessäni on kultaraha. En ole anastanut sitä, mutta se ei ole minun. Ylläni on moraalisen ristiriidan tila, seison toinen jalka rajan toisella puolella – ei, seison kohdassa rajojen välissä. Tila, jossa ei ole oikeaa tai väärää. On vain tunne selkäpiissä, oikean ja väärän ristiriidassa.

Henkilökohtaisessa moraalissa on kummallinen kohta; jossa vaikka et ole tehnyt mitään, mikä ylittäisi omat moraaliset rajasi, koet tietyntasoista syyllisyyttä. Ehkä minulla on yhä kädessäni sama kolikko, mutta raja ylittyy sillä, että ajattelen mitä voisin tehdä jos olisin ottanut useamman. Kohta, jossa nautin moraalisesti väärästä teosta – samalla tietäen että se on väärä – ja teon pysyessä hypoteettisena oletuksena.

Satunnaisesti tämä ei aiheuta mitään erityisen kummallista reaktiota, se on ohimenevä oikean ja väärän ristiriita joka on olemassa vain sen hetken kun ajattelet sitä. Mutta jos yhdistän tämän kolikon vahvasti kokemaani ristiriitaan, en käytä sitä ostaakseni mitään, vaan asetan sen pöydälleni. Kävelen siitä ohi useamman kerran päivässä ja jokaisella kerralla koen saman vääryydentunteen kipristävän vatsassani. Siitä tulee pysyvä tila.

Ei oikeastaan ole relevanttia pohtia, miten tästä pääsee eroon. Pitäisikö minun käyttää raha, hävittää se vai totuttaa itseni sen olemiseen. Tilanteessa merkittävää on vain kiehtovan tunteen huomiointi…

lauantai 9. helmikuuta 2013

Näyttämöllä on pelkkää teatteria


Haluaisin kovasti pitää teatterista. Ne muutamat kokemukset jotka minulla näyttämötaiteesta on, eivät kuitenkaan tue tätä haavetta. En ole vielä koskaan nähnyt esitystä, joka räjäyttäisi tajuntani.

Viime lauantaina kävin katsomassa Tampereen kaupunginteatterissa Veriveljet -musikaalin. Teos oli kaunis ja koskettava, mutta lähinnä koska tarina oli niin upea. Minulle jäi olo, että esitys ei tuonut sille mitään lisäarvoa. Olisin yhtä hyvin voinut vain lukea kyseisen näytelmän.

Musikaalin osasissa ei sinänsä ollut mitään vikaa. Näyttelijänsuoritukset olivat hyviä, tunne kuulsi läpi ja se oli kaunista katseltavaa. Kylmäksi jätti aika pitkälti se, että ohjauksessa oli mokattu: jotkin iskut ohitettiin ja tarinassa merkittäviä kohtia piti lukea hieman liikaa rivien välistä. Alkuperäisen näytelmän kauneus oli siis lähinnä taustaelementti, jonka koskettavuuden löytääkseen piti katsoa esityksen taakse. Eikö tarinan kuitenkin pitäisi olla se asia, joka lavalle tuodaan esitettäväksi?

Olen lukenut vain hyvin rajallisen määrän näytelmiä, mutta teos, jonka vuoksi haluan pitää teatterista, on Tom Stoppardin Rosencrantz and Guildenstern are dead. Se on pelkästään kirjallisena teoksena niin vaikuttava, että se vaatii tulla nähdyksi lavalla.

Ja tästä näytelmän ja teatterin suurimpaan ristiriitaan: Teatterissa kaunista on tarina, eli alkuperäinen näytelmä. En ole vielä löytänyt teatteriesitystä, jonka teatraalinen osa toisi tarinalle uuden tason. Näytelmien lukeminen on ihanaa, parhaimmillaan ne ovat yhtä vaikuttavia kirjallisia teoksia kuin romaanit. Mutta näytelmät on kuitenkin tehty lavalle. Päästäkseen todella kukkaan, ne on nähtävä esitettynä. Jälleen, esitys ei tuo niille mitään uutta tasoa. Missä on vika?

Näytelmäkäsikirjoitus on kuin luuranko, yksiulotteinen perustus, johon pohjauttaa teatteri.  Päästään jo pitkälle, jos perustus on tehty hyvin. Mutta yhtäkkiä teatterilla on kymmeniä osasia, jotka koota yhteen. Musiikin, castingin, ohjauksen ja lavastuksen on kaikkien natsattava yhteen. Jossain kohdassa ikkuna laitetaan siihen, mihin kuuluu ovi.

Mutta jos teatterin ongelma on liiallisissa rakenneosissa, miten elokuva, jossa niitä on vielä enemmän, onnistuu silti rakentamaan talon?

Luulen että avainkohta on se, mitä teatterilla ja elokuvalla yritetään saavuttaa. Teatteri käyttää käsikirjoitusta ponnahduslautana, josta tekee oman tarinan lavalle elävillä näyttelijöillä ja elävällä kertomuksella. Elokuva vain taltioi käsikirjoituksen visuaaliseksi kokonaisuudeksi.

Teatteri pitää itseään itseisarvona, syynä jonka vuoksi ihmiset tulevat sitä katsomaan. Se korostaa omia elementtejään sen sijaan että käyttäisi niitä kertoakseen tarinan.

Kaiken taiteen tarkoituksena on tuoda esiin jotain muuta, se ei itsessään ole sisältö. Maalauksen tarkoitus on näyttää kauniina jokin asia, ei vain olla maalaus. Teatteri korostaa liikaa itseään, sen sijaan että keskittyisi välittämään yleisölleen sitä jotain. Tarina on teatterin tärkein sisältö, mutta se tuntuu unohtavan olevansa vain väline. Kumpaa yleisönä menemme katsomaan, tarinaa vai sen kertomisen välinettä?  

Tahtoisin nähdä teatteria, joka hyödyntää omia resurssejaan tehdäkseen näytelmästä teatteria, pelkän teatterin sijaan. Tehkää esitys, jossa näyttelijöiden roolisuoritus saa hahmot eloon, ohjaus osaa koota tarinan lavalle, koko näytelmän dynamiikka nousee näyttämölle ja säteilee yleisöön. Minne pitää mennä, että näkee teatteria, joka oikeasti räjäyttää pankin? 

lauantai 26. tammikuuta 2013

Matematiikkakin on kivaa kun sen osaa ajatella oikein


Koeviikko.

Herrat Orange, White ja Pink jakavat 592 000 dollarin timanttisaaliin suhteella 2:3:5. Kuinka paljon kukin saa?

Orange on nuorin ja kokemattomin, vaikkakin vain muutaman vuoden Pinkiä nuorempi - joka kyllä on rautainen ammattilainen - ja saa siksi pienimmän osan saaliista. Koska Pink sai alun perin napattua timantit ja päätti hyvää hyvyyttään jakaa ne kahden muun kanssa, hän saa suurimman osuuden. Mitenkään epätasainen jako ei kuitenkaan ole, sillä meidän on kuitenkin otettava huomioon että 2 osaa + 3 osaa = 5 osaa, eli Orangen ja Whiten lähtiessä yhdessä Meksikoon he saavat yhteensä saman summan kuin Pink.

Eikös tällä pääsekin matematiikan kokeesta läpi?

maanantai 7. tammikuuta 2013

Kaunis kuva umpikujasta


Menin tekemään uudenvuodenlupauksen että oikeasti tänä vuonna katson ne elokuvat jotka olen listannut katsottavaksi. Listoja on kaksi: ne jotka pitää katsoa ihan yleissivistyksen nimissä, ja ne joissa on joku kiva näyttelijä. Paha arvata kummasta listasta aloitin.


Ihanan tiivis pätkä joka kertoi tismalleen sen tarinan joka oli tarpeen eikä lähtenyt liikaa rönsyilemään. Tupac Shakur ja Tim Roth esittävät kahta narkkaria, joiden ystävätär joutui yllättäen sairaalaan saatuaan yliannostuksen. He päättävät uudenvuodenlupauksena tehdä parannuksen ja hankkiutua kuiville. Valitettavasti se ei ole ihan niin helppoa.

Puolentoista tunnin ajan parivaljakko seikkailee pitkin kaupunkia yrittäen löytää paikkaa jossa päästä vieroitusohjelmaan mahdollisimman pian, mutta jokaiselta luukulta heidät passitetaan jonnekin muualle. Tilanteesta  tuli vahvasti mieleen joku vanha Asterix ja Obelix –piirroselokuva jossa gallialaisia juoksutetaan pitkin rakennusta täyttämässä lomaketta. Mielenyhtymä nosti tilanteen viihdearvoa.

Jossain vaiheessa Spoon (Tupac) ja Strech (Tim) saavat peräänsä ison huumepomon. Myös poliisi on pian kiinni heidän takalistossaan. Avun etsiminen muuttuu haastavammaksi, kun pitää olla varovainen missä näyttää naamansa. Jossain vaiheessa näyttääkin siltä että peli on pelattu, edes ammuttuina ja puukotettuina ensiavun tiskin nainen ei päästä heitä hoitoon ilman vuoronumeroa.

Elokuvan loppu jää mukavalla tavalla epäselväksi, jäin miettimään oliko kyseessä takauma vai siirtymä eteenpäin. Sekava seikkailu ja takaumat solmiutuvat yhteen ja viesti tulee selväksi:: ”Life is like a traffic jam”.
Näin selvää ja tiivistä viestiä välittävät elokuvat ovat aika harvassa, oikea merkitys on aina jossain kymmenen draamakerroksen alla ja vain kouluttautuneet elokuvatutkijat löytävät sen. Mutta tässä oli nimenomaan tarkoitus kertoa viihde-elokuvan kautta millainen kehä on yrittää päästä ylös pohjalta.

Siinä missä elokuva huvittaa se myös nostaa turhautumisen yhteiskuntatilanteeseen. Tietenkään elokuva ei voi täysin vastata todellisuutta, ja suomessa tuskin on mitenkään sama tilanne, mutta silti. Ei se voi koskaan olla helppoa. Huumeiden käyttäjiltä vaaditaan paljon tahdonvoimaa edes päätökseen, että haluaa lopettaa. Sitä ei helpota että kun se on tehty, valtio käskee odottamaan puoli vuotta edes jonkinlaiseen hoitoon. Eikö valtio halua että ihmiset pääsevät nousemaan huonosta tilanteestaan, vai eikö sitä vain kiinnosta? Miksi yleensä annetaan kuva että parannus on helppoa, vain oman päätöksen takana, jos se todellisuudessa on niin suuri rumba?

Katsomisen arvoinen elokuva, avartaa ja on samalla kelpo viihdettä.

torstai 3. tammikuuta 2013

Katoavatko muistoni bittiavaruuteen?


Musiikki herättää jännittäviä ajatuksia. Ei vain sisällöltään vaan ajatuksena. Musiikkin omistaminen ei ole enää konkreettista, se on vain jotain abstraktia. Minulla itselläni ei oikeasti ole sitä missään, voin vain kuunnella jostain palvelimesta ja kasata soittolistoja.

Entä sitten kun se palvelin katoaa? Missä on se musiikki jota kuuntelin? Tietysti se on yhä olemassa jossain, jossakin muodossa, mutta minulla itselläni ei ole enää siihen mitään konkretiaa. En voi kahdenkymmenen vuoden päästä löytää ullakolta pahvilaatikkoa täynnä levyjä, ja muistella mistä sain ne ja milloin. En voi etsiä vanhaa levysoitinta ja kuunnella niitä uudelleen.

Joku kuulemma harrastaa sitä, että ottaa kuvakaappauksen soittolistoista. Ihan kiintoisa ajatus, mutta se on edelleen olemassa vain sinulla itselläsi tietokoneella. Se on vain nimiä. Vaikka siitä ottaisi printin jonka löytää, se on vain sanoja. Niitä ei voi koskea tai kuulla, ellei erikseen vaivaudu etsimään niitä.

Siinä missä pidän musiikkipalvelimien ja soittolistojen helppoudesta, ne pelottavat minua. Ja vaikka kuinka uskon hetkellisyyteen, uskon myös muisteluun. Tiedän ja uskon katoavani, mutta haluan että muistot siitä mitä olen ollut pysyvät niin kauan kuin minäkin. Jotain minulle varmasti jää mieleen siitä mitä musiikkia kuuntelen nyt, mutta jokin katoaa varmasti. En voi selata levyhyllyä joskus ja alkaa nauraa jollekin kappaleelle jota joskus rakastin. Se on surullista.

Jos jokin suuri palvelin kuten Youtube ja Spotify kaatuu kokonaan, lakkaa olemasta, mitä kaikelle sille sisällölle tapahtuu? Muistan varmasti tärkeimmät kappaleet soittolistoiltani, mutta en todellakaan pysty kopioimaan sitä kaikkea jonnekin muualle. Valtava palanen musiikillisista muistoistani ja identiteetistäni katoaa. Sama pätee myös jos musiikit on ladannut tietokoneelleen jossain muodossa, pelottavan usein tietokoneet hajoavat ja kadottavat kaiken sisältönsä; pienen tason katastrofiteorioita.

Tämä ajatus vaivaa minua. En näe mitään syytä alkaa ostaa näitä kappaleita levyjen muodossa vain että saisin niistä konkreettisia, ne ovat Spotifyssa paljon helpommin saatavilla. Minulla ei ole mitään teoriaa jolla ratkaista asiaa. Jossain vaiheessa lapsuuteni musiikki on vain jollain kovalevyllä joka ei aukea.

Pelkään kadottavani itseni.

maanantai 24. joulukuuta 2012

24. Joulukuuta - Tragedian päätös ja kiitokset


Guil (huolestuneena) Hän ei tule takaisin?
Peluri Tuskin.
Ros Sitten hän on kuollut. Meille on sama kuin hän olisi kuollut.
Peluri Tai hänelle on sama kuin me olisimme. (Hän menee ja istuu lattialle toiseen laitaan.) Ei paha, eihän?
Guil (Hermostuneesti) Mutta ei hän voi – Meidän pitäisi olla – Meillä on kirje – Menemme Englantiin mukanamme kirje kuninkaalle –
Peluri Kyllä, kaikki tuo vaikuttaa varmalta. Onnittelen teitä tilanteenne selkeydestä.
Guil Mutta et ymmärrä – se sisältää – meille on annettu ohjeet – Koko juttu on turha ilman häntä.
Peluri Merirosvot voivat tapahtua kenelle vain. Viekää vain kirje. He lähettävät Englannista lähettiläitä selittämään…
Guil (Levottomasti) En ymmärrä – Merirosvot jättivät meidät aavalle ulapalle – kuivin suin – juoksemaan ympyrää – (Raivoissaan) Merirosvot jättivät meidät pulaan!
Peluri (Rahoitellen) No no…
Guil (Lähellä kyyneliä) Mikään ei ratkea ilman häntä…
Peluri No..!
Guil Tarvitsemme Hamletin että pääsemme vapaiksi!
Peluri No!
Guil Mitä meidän pitäisi tehdä?
Peluri Näin.
Kääntyy pois, menee ehkä makaamaan. Ros ja Guil erillään.
Ros Taas pelastettu.
Guil Pelastettu miltä?
Ros huokaa.
Ros Aurinko laskee. (Tauko.) Kohta on yö. (Tauko.) Jos tuo on länsi. (Tauko.) Paitsi jos olemme –
Guil (Huutaa) Ole hiljaa! En jaksa enää! Luuletko että keskustelu auttaa meitä tässä?
Ros (Loukkaantuneena, yrittäen epätoivoisesti miellyttää) Minä – Lyön vetoa että kaikki syntymävuotenani saamani raha kerrottuna kahdella on pariton luku.
Guil (vaikertaa) Eii
Ros Sinun syntymävuotenasi!
Guil lyö hänet maahan.
Guil (murtuneena) Olemme matkustaneet liian kauas, ja vauhtimme on ottanut vallan; liikumme laiskasti kohti ikuisuutta, ilman mahdollisuutta armoon tai toivoon tai selitykseen.
Ros Ole iloinen – jos et ole edes iloinen mitä hyötyä selviämisestä on? (Nousee ylös.) Me selviämme. Meidän pitää varmaan vain jatkaa.
Guil Jatkaa minne?
Ros Englantiin.
Guil Englantiin! Se on umpikuja. En muutenkaan uskonut siihen.
Ros Meidän täytyy vain tehdä raporttimme ja se on siinä. Varmastikin.
Guil Minä en usko sitä – Ranta, satama, sanotaan – ja me nousemme maihin ja pysäytämme jonkun ja sanomme – Missä kuningas on? – ja hän sanoo, no, kulkekaa tuota tietä ja kääntykää ensimmäisestä risteyksestä vasempaan ja – (raivoissaan) En usko sitä ollenkaan!
Ros Se ei kuullosta kovin todennäköiseltä.
Guil Ja vaikka tapaisimme hänet kasvotusten, mitä sanoisimme?
Ros Sanoisimme – olemme saapuneet!
Guil (Kuninkaallisesti) Keitä te olette?
Ros Olemme Guildenstern ja Rosencrantz!
Guil Kumpi on kumpi?
Ros No, minä olen – Sinä olet –
Guil Mistä on kyse?
Ros No, me olimme tuomassa Hamletia – mutta sitten merirosvot –
Guil En nyt oikein ymmärrä. Keitä nämä ihmiset ovat, ja mitä tekemistä heillä on minun kanssani? Te ilmestytte yhtäkkiä ja kerrotte uskomattoman tarinan –
Ros (Esittelee kirjettä) Meillä on kirje –
Guil (Nappaa kirjeen, avaa sen) Kirje – kyllä – todellakin. Jopas jotain… kirje… (Lukee) ’Englannin ollessa Tanskan uskollinen alamainen… rakkaus maiden välillä kuin palmunlehvä kukoistaisi, ja niin edelleen… Näistä sisällöistä tietoisena, ilman minkäänlaista viivästystä, tulee nämä viestinviejät, Rosencrantz ja Guildenstern, välittömästi tapattaa – ’
Guil lukee kirjeen uudestaan. Ros nappaa sen. Guil nappaa sen takaisin. Ros nappaa sen puoliksi. He lukevat sen yhdessä ja katsovat ylös.
Peluri nousee jaloilleen, kävelee tynnyrilleen ja potkaisee ja huutaa siihen:
Peluri He ovat poissa – Se on ohi!
Yksi kerrallaan Traagikot tulevat esiin tynnyristä, niin mahdotonta kuin se onkin, ja muodostavat uhkaavanrenkaan edelleen kauhistuneiden ja hypnotisoituneiden Rosin ja Guilin ympärille.
Guil (Hiljaa.) Teimme virheen kun nousimme laivaan. Voimme liikkua, tietysti, vaihtaa suuntaa, pyörähdellä ympäriinsä, mutta liikkeemme sisältyvät isompaan, joka kuljettaa meitä vääjäämättömästi tuulen ja virtausten…
Ros He halusivat aiheuttaa meille pahaa, eikö niin? Alusta asti. Kuka olisi uskonut että olemme niin tärkeitä?
Guil Mutta miksi? Tämäkö oli sen kaiken merkitys? Keitä me olemme, kun niin moni asia suuntasi vain meidän pieniin kuolemiimme? (Tuskaisena pelurille) Keitä me olemme?
Peluri Te olette Rosencrantz ja Guildenstern. Se on tarpeeksi.
Guil Ei – Se ei ole tarpeeksi. Tietää niin vähän – tällaiseen loppuun – ja silti, lopulta, olla saamatta minkäänlaista selitystä…
Peluri Meidän kokemuksellamme, suurin osa asioista päättyy kuolemaan.
Guil (Pelkoa, kostoa, halveksuntaa) Teidän kokemuksellanne? – Näyttelijät!
Hän vetää tikarin Pelurin vyöltä ja pitää sen kärkeä pelurin kurkulla: Peluri peruuttaa ja Guil astelee eteenpäin, puhuen hiljaisemmin.
Minä puhun kuolemasta – sinä et ole koskaan kokenut sitä. Sitä ei voi näytellä. Kuolet tuhansia arkisia kuolemia – täysin ilman kiivautta joka puristaa sinusta elämän… ja missään veri ei seisahdu. Koska kuitenkin kun kuolet, tiedät palaavasi takaisin eri saappaissa. Mutta kukaan ei nouse kuoleman jälkeen – siinä ei ole suosionosoituksia – on vain hiljaisuus ja joitain vanhoja vaatteita, ja se on – kuolema –
Hän iskee tikarin kokonaan sisään. Peluri seisoo silmät suurina kauhusta, tarraa haavaan terän vetäytyessä pois: hän pitää päästää pieniä voihkaisuja kaatuessaan polvilleen ja sitten kokonaan maahan.
Hänen kuollessaan, Guil, pelokkaana, korkealta, lähes hysteerisenä, pyörähtää Traagikoihin päin.
Jos meillä on kohtalo, niin oli hänelläkin – ja jos tämä on meidän, tuo oli hänen – ja jos meille ei ole selityksiä, niin hänellekään ei kuulu olla –
Traagikot katsovat Pelurin kuolemista: kiinnostuneina. Lopulta Peluri makaa paikallaan. Lyhyt hiljaisuus. Sitten Traagikot alkavat taputtaa aidosti ihaillen. Peluri nousee ylös, pyyhkien vaatteitaan.
Peluri (vaatimattomasti) Oi, no, no herrat – älkää imarrelko – se oli vain kelvollinen –
Traagikot onnittelevat häntä edelleen. Peluri lähestyy Guilia joka seisoo jähmettyneenä pidellen tikaria.
Mitä pidit? (Tauko.) Näetkö, tämä on sellainen kuolema johon he uskovat – se oli odotettavissa.
Hän ojentaa kätensä ottaakseen tikarin. Guil laittaa hitaasti tikarin kärjen Pelurin kättä vasten ja työntää… Terä luisuu kahvaan. Peluri hymyilee, ottaa tikarin.
Hetken luulit että minä – huijasin.
Ros vapauttaa oman jännityksensä hermostuneella naurulla.
 Ros Oi, todella hyvä! Todella hyvä! Uskoin ihan todella – etkö sinäkin uskonut häntä – (taputtaa käsiään) Uudestaan! Uudestaan!
Peluri (käynnistyen, käsivarret levällään, ammattilainen) Kuolemia kaiken ikäisille ja kaikkiin tilaisuuksiin! Kuolemia keskeytyksiin, kouristuksiin, keuhkotautiin, viiltoihin, teloitukseen,  tukehtumiseen ja aliravitsemukseen -! Huippuunsa vedettyyn verilöylyyn, myrkyllä ja teräksellä –! Kaksoiskuolemia kaksintaisteluissa -! Näytös!
Alfred, edelleen kuningattaren asussa, kuolee myrkytykseen: Peluri tappaa Kuninkaan pistomiekalla, ja kamppailee neljännen Traagikon kanssa, ja kaksi ’Vakoojaa’, samoissa asuissa kuin Ros ja Guil, puukotetaan kuten aiemmin.
Valo himmenee näyttämön takaosassa tapahtumien kuolemien yllä.
Kuolemat kuolemien keskellä – traagisesti, romanttisesti.
Joten siihen on loppu – se on arkista: valo menee elämän mukana, ja elämäsi talvella pimeä tulee varhain…
Guil (väsyneenä, uupuneena, mutta edelleen kärsimättömyyden reunalla; pantomiimin yli) Ei… ei… Ei meille, ei noin. Kuoleminen ei ole romanttista, ja kuolema ei ole peli joka on pian ohi… kuolema ei ole mitään… kuolema ei ole… Se on läsnäolon puute, ei muuta… ikuinen hetki josta ei koskaan palaa… aukko jota ei näe, ja kun tuuli puhaltaa siitä läpi ei kuulu ääntä…
Takanäyttämö on pimentynyt. Vain Ros ja Guil ovat näkyvillä, Rosin taputuksen häipyessä hiljaisuuteen.
Lyhyt tauko.
Ros Se on siinä sitten, eikö olekin? (ei vastausta, hän katsoo eteenpäin) Aurinko laskee. Tai maa nousee, kuten muodikas teoria sanoo. (Lyhyt tauko.) Vaikka ei sillä ole väliä. (Tauko.) Mistä tässä kaikessa oli kyse? Mistä se alkoi? (Tauko, ei vastausta) Emmekö olisi voineet vain pysyä paikoillamme. Siis, eihän kukaan tule repimään meitä pois… Heidän pitää vain odottaa. Olemme vielä nuoria… kunnossa… meillä on vuosia… (tauko, ei vastausta.) (Huudahdus.) Emme ole tehneet mitään väärin! Emme vahingoittaneet ketään. Niinhän?
Guil En muista.
Ros kokoaa itsensä.
Ros Hyvä on, sitten.  En välitä. Olen saanut tarpeekseni. Toden sanoakseni, olen helpottunut.
Ja hän katoaa näkyvistä. Guil ei huomaa.
Guil Nimiämme huudetaan aamunkoitossa… viesti… kutsu… jossain on täytynyt olla hetki, jossain alussa, jossa olisimme voineet - kieltäytyä. Mutta jotenkin emme huomanneet sitä. (Hän katsoo ympärilleen ja tajuaa olevansa yksin.) Rosen -? Guil -? (Hän kasaa itsensä) No, tiedämme ensikerralla paremmin. Nyt näet minut, nyt –
Ja katoaa. Välittömästi koko näyttämö valaistuu, paljastaen takanäyttämöllä järjestäytyneenä suunnilleen samoille paikoille joissa kuolleet Traagikot olivat viimeksi, teos hovista ja ruumiista joka on Hamletin viimeinen kohtaus.
Eli: Kuningas, kuningatar, Laertes ja Hamlet kaikki kuolleena. Horatio pitelee Hamletia. Fortinabas on paikalla.
Samoin kaksi Viestintuojaa Englannista.
Viestintuojat Kamala näky. Uutisemme Englannista saapuvat liian myöhään, ihmiset joiden korville ne on tarkoitettu, ovat kuolleet. Meidän oli tarkoitus kertoa kuninkaalle, että hänen määräyksensä on toteutettu: Rosencrantz ja Guildenstern ovat kuolleet. Kuka meitä nyt kiittää?
Horatio Ei kuningas, vaikka olisikin elossa teitä kiittämässä. Hän ei koskaan määrännyt heitä kuolemaan. Mutta koska olette tulleet niin pian tämän verilöylyn jälkeen, Te Puolan taisteluista ja te Englannista, käskekää miehiänne nostamaan nämä ruumiit korkealle lavalle, ja antakaa minun kertoa maailmalle kuinka tämä tapahtui. Kuulette väkivaltaisia ja luonnottomia tekoja, kamalia onnettomuuksia, harkitsemattomia murhia, juonien ja uhkailun aiheuttamia kuolemia, ja lopulta murhanhimoisia suunnitelmia jotka kaatuivat suunnittelijoiden itsensä nilkkaan. Kaiken tämän voin teille selittää.
Mutta yllä olevan puheen aikana näytelmä pimenee, pimeän ja musiikin vallatessa.

Fin
Kiitokset
Haluan kiittää Tom Stoppardia tästä mahtavasta 'Rosencrantz and Guildenstern are dead' (London: Faber and Faber Limited, 1967)  näytelmästä ja elokuvasta, joka minut tähän projektiin inspiroi. Tarina ja hahmot ovat hänen ja minulla ei niihin ole mitään osaa eikä oikeutta. 
Kääntämisessen avustuksesta ensimmäiset kiitokset Eeva-Liisa Mannerille, jonka Hamlet -suomennoksesta otin repliikkejä kohdista, jotka olivat näytelmässä alkuperäistä Shakespearea. Osa repliikkien käännöksistä kuuluu myös Paavo Cajanderille (sekä hänen että Mannerin merkitty tekstiin erikseen).
Ja vielä paljon kunnioitusta MOT -sanakirjalle sekä Sparknotes -sivustolle, josta löysin Hamletin käännöksen moderniin englantiin, jota hyödynsin loppupuolella. 
Vielä iso kiitos kaikille jotka auttoivat tässä projektissa (Takkinen, Jismael, vanhampani), ja tietysti kaikille jotka jaksoivat lukea!

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

23. Joulukuuta - vihdoin toimintaa


Keskimmäisen tynnyrin kansi lentää auki ja Pelurin pää ilmestyy näkyviin.
Peluri Haa! Olemme sitten samassa veneessä kaikki! (Hän kiipeää pois, ja kiertelee hakkaamassa muiden tynnyreiden kansia.) Kaikki ulos!
Ihmeen kaupalla, Traagikot kiipeävät ulos tynnyreistä. Heillä on soittimensa, muttei kärryään. Muutama hajaantuu. Paitsi Alfred. Peluri on pirteä.
Rosille:
Missä me olemme?
Ros Matkalla.
Peluri Tietysti, emme ole siellä vielä.
Ros Kelpaammeko me Englantiin?
Peluri Minun silmääni näytätte ihan hyviltä. En usko että englantilaiset ovat kovin erityisiä. Alfred!
Alfred nousee esiin Pelurin tynnyristä.
Guil Miksi te olette täällä?
Peluri Olemme matkalla. (Traagikoille) Noin – sulautukaa taustaan!
Traagikot ovat rooliasuissa (samoissa kuin pantomiimissa): Kuningas jolla on kruunu, Alfred kuningattarena, Myrkyttäjä ja kaksi viittoihin pukeutunutta hahmoa.
He sulautuvat.
Guilille:
Onko hauska nähdä meitä? (Tauko.) Olette pärjänneet hyvin tähän asti.
Guil Entä te?
Peluri Huonosti. Kuningas loukkaantui esityksestämme.
Guil Niin.
Peluri No, hän on itsekin toinen aviomies. Mautonta, oikeastaan.
Ros Se oli kuitenkin ihan hyvä näytelmä
Peluri Emme koskaan oikein päässeet vauhtiin – se alkoi olla kiinnostavaa kun he keskeyttivät sen. (Katsoo ylös Hamletiin.) Noin sitä kuuluu matkustaa…
Guil Mitä te teitte tuolla?
Peluri Olimme piilossa. (Viitaten rooliasuihin) Meidän piti ottaa jalat allemme siltä seisomalta.
Ros Jäniksenä.
Peluri Luonnollisesti – meille ei maksettu, ja olosuhteiden johdosta meillä ei ollut vaihtoehtoa, ja kaiken rahan mitä meillä oli, menetimme lyödessämme vetoa itsestäänselvyyksistä. Elämä on uhkapeliä, kamalilla todennäköisyyksillä – jos se olisi haaste, et löisi sen puolesta vetoa. Tiesitkö että mikä tahansa luku tuplattuna on parillinen?
Ros Onko?
Peluri Opimme joka päivä uutta, omaksi vahingoksemme. Mutta me konkarit vaan jatkamme. Tiedätkö mitä vahoille näyttelijöille tapahtuu?
Ros Mitä?
Peluri Yllätyitkö meidän näkemisestämme?
Guil Tiesin ettei se ollut ohi
Peluri Kun käytännössä kaikki ovat vielä hengissä. Mitä mieltä olet, tähän asti?
Guil Meillä ei ole paljoa josta lähteä.
Peluri Puhutteko hänelle?
Ros Se on mahdollista.
Guil Mutta ei vaikuttaisi mihinkään.
Ros Mutta mahdollista.
Guil Hyödytöntä.
Ros Se on sallittua.
Guil Sallittua, kyllä. Meitä ei ole rajoitettu. Mitään rajoja ei ole määritetty, mitään estoja ei ole asetettu. Spontaanius ja mielijohteet ovat päivän sana. Muut pyörät pyörivät mutta ne eivät ole meidän päänvaivamme. Me voimme hengittää. Voimme rentoutua. Voimme tehdä mitä haluamme, sanoa mitä haluamme kenelle haluamme, ilman rajoituksia.
Ros Tietyissä rajoissa, tietysti.
Guil Ehdottomasti tietyissä rajoissa.
Hamlet tulee alas parrasvaloihin ja katsahtaa yleisöön. Muut katsovat mutteivät puhu. Hamlet kakistelee kurkkuaan äänekkäästi ja sylkäisee yleisöön. Seuraavassa sekunnissa hän läimäyttää käden silmälleen, pyyhkäisee kasvojaan ja kiipeää takaisin ylös.
Ros Pakkomielle filosofiseen itsehavainnointiin on hänen merkittävin luonteenpiirteensä, jos niin voi sanoa. Se ei tarkoita että hän on hullu. Se ei tarkoita että hän ei ole. Usein se ei tarkoita mitään. Mikä saattaa olla tai saattaa olla olematta jonkinlaista hulluutta.
Guil Loppujen lopuksi kyse on oireista. Merkitseviä vastauksia, mystisiä viittauksia, virheellisiä henkilöllisyyksiä, väittelemistä isänsä ja äitinsä kanssa, sellaisia asioita; vihjauksia itsemurhaan, harjoituksista luopuminen, ilottomuus, mahdollinen ahtaanpaikan kammo, puhumattakaan siitä että hän kuvittelee olevansa vankilassa; manauksia kameleista, kameleonteista, salvukukoista, valaista, lumikoista, haukoista, käsisahoista – loruja, sanaleikkejä ja vältteleviä vastauksia; unelmointia, hallusinaatioita; sohii vanhuksia, herjaa vanhempiaan, loukkaa rakastajatartaan, esiintyy julkisesti ilman hattua – pihtipolvisena, housut kintuissa ja huokaillen kuin rakkaudenkipeä koulupoika, mikä hänen iässään näkyy turhan vahvana.
Ros Ja hän puhuu itsekseen.
Guil Ja hän puhuu itsekseen.
Ros ja Guil liikkuvat yhdessä pois.
No, minne me nyt pääsimme?
Ros Hän on Peluri.
Guil Hänen näytelmänsä loukkasi Kuningasta –
Ros – loukkasi kuningasta -
Guil – joka esittää hänestä pidätysmääräyksen -
Ros – pidätysmääräyksen –
Guil – Joten hän karkaa Englantiin –
Ros Laivassa jossa hän tapaa –
Guil Guildensternin ja Rosencrantzin viemässä Hamletia –
Ros – joka myös loukkasi kuningasta –
Guil – ja tappoi Poloniuksen –
Ros – loukkasi kuningasta monilla eri tavoilla –
Guil – Englantiin. (Tauko.) Se taitaa olla siinä.
Ros ponnahtaa pystyyn.
Ros Välikohtauksia! Saamme vain välikohtauksia! Hyvä Luoja, onko liikaa pyydetty saada vähän toimintaa?!
Ja sillä hetkellä, merirosvot hyökkäävät. Toisin sanoen: Melua ja huutoja ja juoksentelua. ’Merirosvoja’.
Kaikki näkyvissä olevat hätääntyvät. Hamlet vetää miekkansa ja juoksee etunäyttämölle. Ros, Guil ja Peluri vetävät miekkansa ja juoksevat takanäyttämölle. Yhteenotto. Hamlet kääntyy takaisin taakse. He kääntyvät takaisin eteen. Yhteenotto. Siihen mennessä taustalla on oikea paniikki. Kaikki neljä hyökkäävät Rosin, Guilin ja Pelurin huutaessa:
Vihdoin!
Aseisiin!
Merirosvoja!
Tuolla ylhäällä!
Tuolla alhaalla!
Miekkani pituudelta!
Toimintaa!
Kaikki neljä saavuttavat huipun, näkevät jotain mistä eivät pidä, epäröivät, juoksevat henkensä edestä etunäyttämölle. Hamlet, kärjessä, hyppää vasemmanpuoleiseen tynnyriin. Peluri luikahtaa oikeanpuoleiseen tynnyriin. Ros ja Guil pujahtavat keskimmäiseen tynnyriin. Kaikki sulkevat kannet jälkeensä.
Valot himmenevät pimeyteen taistelun äänten jatkuessa.
Äänet häipyvät kunnes on täysin hiljaista. Valot syttyvät taas.
Keskimmäinen tynnyri (Rosin ja Guilin) on kadonnut.
Oikeanpuoleisen tynnyrin kansi nostetaan varovasti, Rosin ja Guilin päät tulevat näkyviin.
Toisen tynnyrin (Hamletin) kansi nostetaan.  Pelurin pää tulee näkyviin.
Kaikki näkevät toisensa ja pamauttavat kannet kiinni.
Tauko.
Kannet nostetaan varovasti.
Ros (Helpottuneena) He ovat poissa. (Alkaa kiivetä pois.) Se oli lähellä. En ole koskaan ajatellut nopeammin.
Kaikki kolme ovat poissa tynnyreistä. Guil on epäluuloinen ja hermostunut. Ros on sekava. Peluri on flegmaattinen. He huomaavat yhden tynnyrin puuttuvan.
Ros katselee ympärilleen.
Ros Missä -?
Peluri ottaa hattunsa pois surrakseen.
Peluri Taas kerran, yksin – omin neuvoin.
Guil (Huolestuneena) Mitä tarkoitat? Missä hän on?
Peluri Poissa.
Guil Minne hän meni?
Peluri Kyllä, olimme kuollaksemme onnekkaita. Jos se on sana jota haen.
Ros (ei älyä) Kuollaksemme?
Peluri Onnekkaita.
Ros (Tarkoittaa) Onko hän kuollut?
Peluri Kuka tietää?

lauantai 22. joulukuuta 2012

22. Joulukuuta


Guil nappaa kirjeen. Ros, uudestaan, nappaa sen takaisin, Guil nappaa sen puoliksi itselleen. He lukevat sitä yhdessä, ja erottautuvat. Tauko.
He ovat edessä ja katsovat yleisöön.
Ros Aurinko laskee. Kohta on pimeää.
Guil Luuletko niin?
Ros Yritin vain aloittaa keskustelua. (Tauko.) Olemme hänen ystäviään.
Guil Mistä tiedät?
Ros Nuoruudestamme vartuimme hänen kanssaan.
Guil Meillä on siitä vain heidän sanansa.
Ros Mutta sen mukaan me pelaamme.
Guil No, niin, ja sitten taas emme. (kepeästi) Pidetään asiat mittasuhteissa. Oleta, jos haluat, että he aikovat tappaa hänet. No, hän on mies, hän on kuolevainen, ja niin edelleen, kuolema tulee meille kaikille vastaan, näin ollen hän kuolisi joka tapauksessa, ennemmin tai myöhemmin. Tai katsotaan sitä sosiaalisesta näkökulmasta – hän on vai yksi mies monien joukossa. Menetys olisi kohtuullinen ja käytännöllinen. Ja toisaalta, mikä kuolemassa on niin kamalaa? Kuten Sokrates niin filosofisesti totesi, koska emme tiedä mitä kuolema on, on epäloogista pelätä sitä. Se voi olla… oikein mukavaa. Varmasti se on vapautus elämän taakasta, ja hurskaille se on turvasatama ja palkinto. Tai toisaalta – olemme pieniä ihmisiä, emme tunne asian eri puolia, pyörissä on pyöriä ja niin edelleen – olisi julkeaa jos sekaantuisimme kohtalon, tai edes kuninkaiden, suunnitelmiin. Kaiken kaikkiaan, olisi viisasta jättää asia rauhaan. Sulje kirje – noin – nätisti – tuolla lailla – He eivät huomaa murtunutta sinettiä, olettaen että pokkasi pysyy.
Ros Mutta mitä järkeä siinä on?
Guil Älä sotke logiikkaa.
Ros Hän ei ole tehnyt meille mitään.
Guil Tai oikeutta.
Ros Se on kamalaa.
Guil Mutta asia voisi olla huonommin. Aloin jo uskoa että se oli.
Tämä helpotus purkaantuu nauruna. Heidän takanaan Hamlet tulee näkyviin sateenvarjon takaa. Valo on himmentynyt. Vain vähän. Hamlet hakee lyhtyä.
Ros Sitten asetelma niin kuin minä näen sen. Me, Rosencrantz ja Guildenstern, jotka nuoruudestamme vartuimme hänen kanssaan, satulassa istuvan miehen herättäminä, kutsuttiin, ja saavuimme, saimme ohjeeksi selvittää mikä häntä vaivaa ja houkutella hänet nautintoihin, kuten näytelmään, joka valitettavasti, kuten saimme selville, on paheellinen ja sekasorrossa tunnustaa tiettyjä sävyjä jota emme arvosta – joka, muiden vaikutusten seassa, aiheuttaa, muiden seurausten mukana, korkean, etten sanoisi murhanhimoisen, innostuksen Hamletissa, jota me, sen seurauksena, olemme saattamassa, hänen omaksi hylöykseen, Englantiin. Hyvä. Nyt olemme perillä siitä.
Hamlet puhaltaa lyhdyn sammuksiin. Näyttämö menee pilkkopimeäksi. Pimeä häipyy kuunvalosta, jolloin Hamlet lähestyy nukkuvaa Rosia ja Guilia. Hän ottaa heiltä kirjeen ja vie sen sateensuojan taakse; hänen lyhtyjensä valo loistaa kankaan läpi, Hamlet lähestyy heitä taas kirje kädessään, laittaa sen takaisin, perääntyy sammuttaen lyhtynsä.
Tulee aamu.
Ros katsoo sen valkenemista – salista. Hänen takanaan on pirteä näkymä. Kasaan taitetun varjon alla, loikoilen kansituolilla, kietoutuneena vilttiin, lukien kirjaa, mahdollisesti poltellen, on Hamlet.
Ros katsoo aamun valaistuvan, ja kirkastuen keskipäiväksi.
Ros Minä en oleta mitään. (Hän nousee ylös. Guil herää.) Asetelma niin kuin minä sen näen. Tuo on länsi, niin kauan olemme kurssissa, mikä tarkoittaa että on yö; kuningas antoi minulle saman kuin sinulle, ja sinulle saman kuin minulle; Kuningas ei koskaan antanut minulle kirjettä, hän antoi kirjeen sinulle, emme tiedä mitä kirjeessä on; viemme Hamletin Englannin kuninkaalle, kuka hän on, riippuu siitä koska olemme perillä, annamme hänelle kirjeen, jossa joko on tai ei ole lisäohjeita meille, ja jos ei, olemme valmiita ja vapaita. Olisimme voineet pärjätä huonommin. En usko että ohitimme mitään mahdollisuuksia… Vaikka emme me saa paljoa apua. (Hän istuu taas alas. He makoilevat maassa – vatsallaan.) Jos lakkaisimme hengittämästä, katoisimme.
Nauhurin vaimea ääni. He nousevat istumaan suhteettomalla mielenkiinnolla.
Tästä lähtee.
Niin, mutta mikä?
He kuuntelevat musiikkia.
Guil (Innokkaasti) Tyhjiöstä, vihdoin, ääni; laivassa (myönnettäköön) toiminnan ulkopuolelta (myönnettäköön) märkä lätinä veden osuessa veteen ja lankkujen jatkuva narina täydellisessä ja absoluuttisessa hiljaisuudessa – rikkoutuu; synnyttäen kerralla arvauksen tai oletuksen tai toiveen että jotain tapahtuu pian; kuulemme pillin. Yksi merimiehistä on painanut huulensa puupuhaltimeen, sormiensa ja peukaloidensa hallitessa, jos voin sanoa, reikiä, minkä johdosta, puhaltaen siihen, sanotaan, suullaan, se, huilu, keskustelee, kuten sanotaan, todella kaunopuheista musiikkia. Sellainen asia, se voi muuttaa tapahtumien suunnan. (Tauko) Mene katsomaan mikä se on.
Ros Se on joku soittamassa pilliä.
Guil Mene etsimään hänet.
Ros Ja mitä sitten?
Guil En minä tiedä – pyydä jotain sävelmää.
Ros Miksi?
Guil Nopeasti – ennen kuin menetämme vauhtimme.
Ros Miksi! – jotain tapahtuu. Se oli aika lailla mennyt minulta ohi!
Hän kuuntelee: menee uloskäynnille. Kuuntelee varovasti lisää:
Vaihtaa suuntaa:
Guil ei huomaa.
Ros kävelee ympäriinsä yrittäen selvittää mistä musiikki tulee. Lopulta hän paikantaa sen – tahtomattaan – keskimmäiseen tynnyriin. Sen luota ei pääse mitenkään pois. Hän kääntyy Guiliin päin, joka ei huomaa mitään. Koko tämän toiminnan aikana Ros ei kertaakaan ala kunnolla puhumaan. Hänen kasvonsa ja kätensä paljastavat hänen epäuskonsa. Hän seisoo katsellen keskimmäistä tynnyriä. Pilli jatkaa soimistaan sen sisällä. Pilli lopettaa. Hän ottaa askeleen taaksepäin kohti Guilia. Pilli aloittaa taas. Ros lähestyy tynnyriä varovaisesti. Hän nostaa sen kantta. Musiikki kuuluu kovempana. Hän läimäyttää kannen takaisin kiinni. Musiikki on pehmeämpi. Hän peruuttaa kohti Guilia. Mutta rummut alkavat soida, vaimeasti. Hän pysähtyy, kääntyy. Hän tarkkailee vasemmanpuoleista tynnyriä. Rummutus kuuluu sen sisältä, samaan tahtiin huilun kanssa. Ros kävelee takaisin Guilin luo, ja avaa suunsa puhuakseen, muttei sano mitään. Alkaa kuulua luutun ääni. Ros pyörähtää ympäri kohti kolmatta tynnyriä. Lisää soittimia liittyy joukkoon. Kunnes on selvää, että näiden kolmen tynnyrin sisällä, hajanaisesti, soittaen tuttua sävelmää joka on kuultu jo kolme kertaa aiemmin, ovat Traagikot.
He jatkavat soittamista.
Ros istuu Guilin viereen. He katsovat eteenpäin.
Sävelmä loppuu.
Tauko.
 Ros Luulin kuulleeni orkesterin. (ahdistuneena) Edellytän vain uskottavuutta!
Guil (tyhjentävästi) Järjestä meille meidän päivittäinen sävelemme.

perjantai 21. joulukuuta 2012

21. Joulukuuta


Ros Meillä on siis kirje joka selittää kaiken.
Guil Sait sen kiinni.
Ros ottaa sen kirjaimellisesti. Hän alkaa taputella taskujaan jne.
Mikä hätänä?
Ros Se kirje.
Guil Onko sinulla se?
Ros (pelko kerääntyy) Onko minulla? (Etsii kuumeisesti) Minne olisin laittanut sen?
Guil Et ole voinut hukata sitä.
Ros Mutta niin on täytynyt tapahtua!
Guil Kummallista – luulin että hän antoi sen minulle
Ros katsoo häntä toiveikkaasti.
Ros Ehkä hän antoikin.
Guil Mutta sinä vaikutit niin varmalta, että sinä olet se jolla ei ole sitä.
Ros (korkealta) Se olin minä jolla ei ollut sitä!
Guil Mutta jos hän antoi sen minulle, ei ole mitään syytä miksi se alun perinkään olisi ollut sinulla, joten en ymmärrä miksi pitäisi panikoida siitä että sinulla ei ole sitä.
Ros (Tauko.) Myönnän että se on hämmentävää.
Guil Tämä alkaa käydä melko kurittomaksi… Laiva, yö, eristyksen ja epävarmuuden tunne… Ne kaikki saavat keskittymisen heikentymään. Emme saa menettää hallintaa. Terävöidytään. Nyt. Joko olet hukannut kirjeen, tai se ei ollut alun perinkään sinulla, jolloin kuningas ei antanut sitä sinulle, jolloin hän antoi sen minulle, ja siinä tapauksessa olisin laittanut sen povitaskuuni (Vetää kirjeen hitaasti esiin) ... se olisi… täällä. (He jakavat hymyn.) Emme saa enää kadottaa ajatusta tuolla tavalla.
Tauko. Ros ottaa varovasti kirjeen häneltä.
Ros Nyt kun löysimme sen, miksi etsimme sitä?
Guil (Pohtii.) Luulimme että se oli hukassa.
Ros Muuta?
Guil Ei.
Hiljaisuus.
Ros Pääsimme jännitteestä eroon.
Guil Mistä jännitteestä?
Ros Mikä oli viimeinen asia jonka sanoin ennen kuin lähdimme sivuraiteille?
Guil Koska se oli?
Ros (Avuttomana) En muista.
Guil (Nousee ylös) Mikä sotku! Emme vain etene minnekään.
Ros (surumielisenä) Emme edes Englantiin. En minä usko siihen muutenkaan.
Guil Mihin?
Ros Englantiin.
Guil Pelkkä kartanpiirtäjien salaliitto, niinkö?
Ros Tarkoitan etten usko sitä! (Rauhallisemmin) Minulla ei ole siitä minkäänlaista mielikuvaa. Yritän kuvitella meidät saapumassa, pieneen satamaan ehkä… teitä… paikallisia näyttämässä tietä… hevosia teillä… ratsastamista päivän tai kahden viikon verran, sitten palatsi ja Englannin kuningas… Se olisi loogista… Mutta mieleni pysyy tyhjänä. Ei. Me olemme putoamassa kartalta.
Guil Niin… niin… (Havahtuen) Mutta sinä et usko mitään ennen kuin se tapahtuu. Kun se on kaikki tapahtunut. Eikö olekin?
Ros Ajelehdimme ajassa, tartumme oljenkorsiin. Mutta mitä iloa tiilestä on hukkuvalle?
Guil Älä luovuta, emme voi olla enää kaukana.
Ros Voisimme yhtä hyvin olla kuolleita. Luuletko että kuolema voisi mahdollisesti olla laiva?
Guil Ei, ei, ei… Kuolema on… ei. Kuolema ei ole. Ymmärrätkö mitä tarkoitan? Kuolema on äärimmäinen negatiivinen. Ei-oleva. Et voi ei-olla laivassa.
Ros Olen usein ollut olematta laivoissa.
Guil Ei, ei, ei – se missä olet ollut ei ole ollut laiva.
Ros Toivoisin olevani kuollut. (Arvioi pudotusta) Voisin hypätä laidan yli. Se laittaisi kapuloita heidän rattaisiinsa.
Guil Paitsi jos he laskevat sen varaan.
Ros Pysyn laivassa. Se varmaan laittaa kapuloita heidän rattaisiinsa. (Sen turhuus, raivoa) Hyvä on! Emme kyseenalaista, emme epäile. Me suoriudumme. Mutta raja on vedettävä johonkin, ja haluaisin huomauttaa että minulla ei ole minkäänlaista uskoa Englantiin. Kiitos (Ajattelee tätä) Ja vaikka se olisi totta, se on vain uusi sotku.
Guil En ymmärrä miksi.
Ros (Raivoissaan) Hän ei tiedä mistä me puhumme – mitä me aiomme sanoa?
Guil Sanomme – Teidän majesteettinne, olemme saapuneet!
Ros (ystävällisesti) Ja keitä te olette?
Guil Olemme Rosencrantz ja Guildenstern.
Ros (tiuskaisee) En ole koskaan kuullutkaan teistä!
Guil No, emme ole ketään erityisiä –
Ros (Kuninkaallisesti ja terävästi) Mitä pelleilet?
Guil Meillä on ohjeet –
Ros Ensin olen kuullut siitä –
Guil (Vihaisena) Anna minun puhua loppuun – (nöyrästi) Olemme tulleet Tanskasta.
Ros Mitä te haluatte?
Guil Emme mitään – me toimme Hamletin –
Ros Kuka hän on?
Guil (Ärtyneenä) Olet sinä hänestä kuullut –
Ros Oi, kyllä minä olen kuullut hänestä enkä halua olla asian kanssa missään tekemisissä.
Guil Mutta –
Ros Marssitte sisään omin lupinenne ja oletatte minun ottavan vastaan jokaisen hullun jonka yritätte niskoilleni vierittää listalla perusteettomia –
Guil Meillä on kirje –
Ros nappaa sen ja repii sen auki.
Ros (Tehokkaasti) Aivan… aivan… no, tämä näyttää tukevan tarinaasi kuten se on – se on suora käsky Tanskan kuninkaalta, useista eri syistä, tarkoittaen Tanskan ja Englannin hyvinvointia, että tämän kirjeen lukuhetkellä, vailla viivytyksiä, minun pitäisi leikkauttaa Hamletin pää irti –!

torstai 20. joulukuuta 2012

20. Joulukuuta - Vapaita?


Guil nousee seisomaan ja katsoo yleisöön.
Guil Laivassa on vapaa. Jonkin aikaa. Suhteellisesti.
Ros Millaista se on?
Guil Rankkaa.
Ros liittyy hänen seuraansa. He katsovat yhdessä yleisön yli.
Ros Luulen että taidan oksentaa.
Guil nuolaisee sormeaan, nostaa sen kokeilevasti ilmaan.
Guil Toinen laita, sanoisin.
Ros menee takanäyttämölle: Ideaalisesti pieni yläkansi yhdistettynä etunäyttämöön lyhyillä portailla. Sateenvarjo on yläkannella. Ros pysähtyy varjon kohdalla, ja katsoo sen taakse.
Guil on sillä aikaa palannut omaan teemaansa – katsoo yleisön ylitse –
Vapaa liike, puhe, improvisaatio, ja kuitenkin. Meitä ei ole päästetty vapaiksi. Lintsaamisemme on määritetty yhden muuttumattoman tähden mukaan, ja ajelehtimisemme tarkoittaa vain näkökulman muutosta suhteessa siihen: voimme tarttua hetkeen, ja heitellä sitä ympäriinsä hetkien kuluessa, pieni liike täällä, tutkimus siellä, mutta meidät palautetaan ympyrässä takaisin yhteen muuttumattomaan faktaan – että me, Rosencrantz ja Guildenstern, kantaen kirjettä kuninkaalta kuninkaalle, viemme Hamletia Englantiin.
Tähän mennessä Ros on palannut, hiipien merkitsevästi, hampaat puristettuna tiukasti yhteen, tulee Guilin luo, osoittaa salamyhkäisesti hänen taakseen.
Ros Sanonpa vaan – hän on tuolla!
Guil (yllättymättä) Mitä hän tekee?
Ros Nukkuu.
Guil Hän voikin tehdä niin.
Ros Mitä?
Guil Nukkua.
Ros Hän voi tehdä niin.
Guil Me vahdimme häntä.
Ros Hän voi nukkua.
Guil Hänen ei tarvitse enää tehdä mitään.
Ros Me vahdimme häntä
Guil Ja meitä ei vahdi kukaan. (Huudahdus) Haluaisin vain tasapuolisuutta!
Ros Niille jotka ovat vaarassa merellä…
Guil Anna meille meidän päivittäinen merkkimme.
Hetki, tauko. Istuvat. Pitkä tauko.
Ros (siirtymän jälkeen, katselee ympärilleen) Ja mitä nyt?
Guil Miten niin?
Ros No, mitään ei tapahdu.
Guil Olemme laivassa.
Ros Tiedän sen.
Guil (kiukkuisena) Mitä sinä sitten odotat? (onnettomana) Toimimme tiedonmurujen pohjalta… Tutkien puoliksi muistettuja suuntimia jotka erottuvat vain juuri ja juuri vaistosta.
Ros laittaa kätensä rahapussiinsa, sitten molemmat kätensä selkänsä taakse, ja sitten pitää nyrkkejään ojennettuna.
Guil taputtaa toista nyrkkiä.
Ros avaa sen ja näyttää kolikon.
Hän antaa sen Guilille.
Hän laittaa kätensä takaisin rahapussiin, sitten molemmat kädet selkänsä taakse ja pitää niitä ojennettuna.
Guil taputtaa toista.
Ros avaa sen näyttääkseen kolikon. Hän antaa sen Guilille.
Toistuu.
Toistuu.
Guil alkaa hermostua. Haluaa epätoivoisesti hävitä.
Toistuu.
Guil taputtaa kättä, muuttaa mielensä, taputtaa toista, ja Ros huolimattomasti paljastaa että hänellä on kolikko molemmissa käsissä.
Guil Sinulla oli rahaa molemmissa käsissä.
Ros (nolona) Niin.
Guil Joka kerta?
Ros Niin.
Guil Mikä järki siinä on?
Ros (Surkeana) Halusin saada sinut iloiseksi.
Hetken hiljaisuus.
Guil Kuinka paljon hän sinulle antoi?
Ros Kuka?
Guil Kuningas. Hän antoi meille rahaa.
Ros Paljonko hän antoi sinulle?
Guil Minä kysyin ensin.
Ros Sain yhtä paljon kuin sinä.
Guil Hän ei tekisi välillemme eroa.
Ros Paljonko sinä sait?
Guil Saman verran.
Ros Mistä tiedät?
Guil Sinä juuri kerroit – mistä sinä tiedät?
Ros Hän ei tekisi välillemme eroa.
Guil Vaikka pystyisikin.
Ros Ja hän ei pysty
Guil Hän ei voisi edes olla varma, ettei sekoita meitä keskenämme
Ros Sekoittamatta meitä keskenämme.
Guil (Kääntyy häneen päin suuttuneena) Mikset sano jotain omaperäistä! Ei ihme että koko juttu polkee paikallaan! Sinä et jalosta ajatuksiani ollenkaan – sinä vain toistat ne eri järjestyksessä.
Ros En keksi mitään omaperäistä. Olen hyvä vain avustamisessa.
Guil En jaksa enää pyörittää koko hommaa.
Ros (nöyrästi) Se johtuu varmaan sinun hallitsevasta persoonastasi. (Melkein itkee) Voi, mitä tästä oikein tulee! (Ja Guil lohduttaa häntä, kaikki ankaruus poissa)
Guil Älä itke… kaikki on hyvin… rauha… rauhassa, me selviämme tästä.
Ros Mutta meillä ei ole mitään josta lähteä liikkeelle, olemme liikkeellä omin neuvoin.
Guil Olemme matkalla Englantiin - viemme Hamletin sinne.
Ros Miksi?
Guil Miksi? Missä oikein olet ollut?
Ros Koska? (Tauko.) Emme tiedä mitä tehdä kun pääsemme perille.
Guil Viemme hänet kuninkaan luo.
Ros Onko hän siellä?
Guil Ei – Englannin kuningas.
Ros Hän odottaa meitä?
Guil Ei.
Ros Hänellä ei ole mitään käsitystä mitä me pelleilemme. Mitä me aiomme sanoa?
Guil Meillä on kirje. Muista kirje.
Ros Muistanko?
Guil Kaikki on selitetty kirjeessä. Me luotamme siihen.
Ros Se on siinä, sitten?
Guil Mikä?
Ros Viemme Hamletin Englannin kuninkaalle, annamme kirjeen – mitä sitten?
Guil Kirjeessä saattaa olla jotain lisäohjeita meille.
Ros Ja jos ei?
Guil Sitten se on siinä – olemme valmiita.
Ros Jäämme toimettomaksi?
Guil Niin.
Tauko.
Ros Onko todennäköistä että vastaan tulee selvittämättömiä asioita? (Tauko) Kuka on Englannin kuningas?
Guil Se riippuu siitä koska olemme perillä.
Ros Mitä luulet että kirjeessä lukee?
Guil Ai… Terveisiä. Aatelisten  ilmaisuja. Palvelusten pyytämistä, velkojen maksamista. Epämääräisiä lupauksia hämärien uhkausten lomassa… Diplomatiaa. Terveisiä perheelle.
Ros Ja Hamletista?
Guil Oi, kyllä.
Ros Ja meistä – koko tarina?
Guil Luulisin niin.
Tauko.