Näyttämöllä on pelkkää teatteria

Haluaisin kovasti pitää teatterista. Ne muutamat kokemukset jotka minulla näyttämötaiteesta on, eivät kuitenkaan tue tätä haavetta. En ole vielä koskaan nähnyt esitystä, joka räjäyttäisi tajuntani.

Viime lauantaina kävin katsomassa Tampereen kaupunginteatterissa Veriveljet -musikaalin. Teos oli kaunis ja koskettava, mutta lähinnä koska tarina oli niin upea. Minulle jäi olo, että esitys ei tuonut sille mitään lisäarvoa. Olisin yhtä hyvin voinut vain lukea kyseisen näytelmän.

Musikaalin osasissa ei sinänsä ollut mitään vikaa. Näyttelijänsuoritukset olivat hyviä, tunne kuulsi läpi ja se oli kaunista katseltavaa. Kylmäksi jätti aika pitkälti se, että ohjauksessa oli mokattu: jotkin iskut ohitettiin ja tarinassa merkittäviä kohtia piti lukea hieman liikaa rivien välistä. Alkuperäisen näytelmän kauneus oli siis lähinnä taustaelementti, jonka koskettavuuden löytääkseen piti katsoa esityksen taakse. Eikö tarinan kuitenkin pitäisi olla se asia, joka lavalle tuodaan esitettäväksi?

Olen lukenut vain hyvin rajallisen määrän näytelmiä, mutta teos, jonka vuoksi haluan pitää teatterista, on Tom Stoppardin Rosencrantz and Guildenstern are dead. Se on pelkästään kirjallisena teoksena niin vaikuttava, että se vaatii tulla nähdyksi lavalla.

Ja tästä näytelmän ja teatterin suurimpaan ristiriitaan: Teatterissa kaunista on tarina, eli alkuperäinen näytelmä. En ole vielä löytänyt teatteriesitystä, jonka teatraalinen osa toisi tarinalle uuden tason. Näytelmien lukeminen on ihanaa, parhaimmillaan ne ovat yhtä vaikuttavia kirjallisia teoksia kuin romaanit. Mutta näytelmät on kuitenkin tehty lavalle. Päästäkseen todella kukkaan, ne on nähtävä esitettynä. Jälleen, esitys ei tuo niille mitään uutta tasoa. Missä on vika?

Näytelmäkäsikirjoitus on kuin luuranko, yksiulotteinen perustus, johon pohjauttaa teatteri.  Päästään jo pitkälle, jos perustus on tehty hyvin. Mutta yhtäkkiä teatterilla on kymmeniä osasia, jotka koota yhteen. Musiikin, castingin, ohjauksen ja lavastuksen on kaikkien natsattava yhteen. Jossain kohdassa ikkuna laitetaan siihen, mihin kuuluu ovi.

Mutta jos teatterin ongelma on liiallisissa rakenneosissa, miten elokuva, jossa niitä on vielä enemmän, onnistuu silti rakentamaan talon?

Luulen että avainkohta on se, mitä teatterilla ja elokuvalla yritetään saavuttaa. Teatteri käyttää käsikirjoitusta ponnahduslautana, josta tekee oman tarinan lavalle elävillä näyttelijöillä ja elävällä kertomuksella. Elokuva vain taltioi käsikirjoituksen visuaaliseksi kokonaisuudeksi.

Teatteri pitää itseään itseisarvona, syynä jonka vuoksi ihmiset tulevat sitä katsomaan. Se korostaa omia elementtejään sen sijaan että käyttäisi niitä kertoakseen tarinan.

Kaiken taiteen tarkoituksena on tuoda esiin jotain muuta, se ei itsessään ole sisältö. Maalauksen tarkoitus on näyttää kauniina jokin asia, ei vain olla maalaus. Teatteri korostaa liikaa itseään, sen sijaan että keskittyisi välittämään yleisölleen sitä jotain. Tarina on teatterin tärkein sisältö, mutta se tuntuu unohtavan olevansa vain väline. Kumpaa yleisönä menemme katsomaan, tarinaa vai sen kertomisen välinettä?  

Tahtoisin nähdä teatteria, joka hyödyntää omia resurssejaan tehdäkseen näytelmästä teatteria, pelkän teatterin sijaan. Tehkää esitys, jossa näyttelijöiden roolisuoritus saa hahmot eloon, ohjaus osaa koota tarinan lavalle, koko näytelmän dynamiikka nousee näyttämölle ja säteilee yleisöön. Minne pitää mennä, että näkee teatteria, joka oikeasti räjäyttää pankin? 

3. Joulukuuta - Yksisarvinen

Ros (Leikatessaan kynsiään) Toinen kiintoisa tieteellinen fakta on, että kynnet kasvavat kuoleman jälkeenkin, samoin parta.

Guil Mitä?

Ros (kovaan ääneen) Parta!

Guil Mutta et sinä ole kuollut

Ros (ärtyneenä) En sanonut että se alkaa kasvaa kuoleman jälkeen. (tauko, rauhallisemmin) Kynnet kasvavat myös ennen syntymää, parta kylläkään ei.

Guil Mitä?

Ros (huutaa) Parta! Mikä sinua vaivaa? (pohtien) Varpaankynnet taas eivät kasva ollenkaan.

Guil (Hämmentyneenä) Varpaankynnet taas eivät kasva ollenkaan?

Ros Vai kasvavatko? Hassu juttu, leikkaan sormenkynsiäni koko ajan, ja aina kun ajattelen että voisin leikata ne, ne myös tarvitsevat leikkaamista. Nyt, esimerkiksi. Kuitenkaan, ainakaan tietääkseni, en koskaan leikkaa varpaankynsiäni. Niiden pitäisi jo kaartua jalkojeni alle, mutta ne eivät tee niin. En koskaan ajattele niitä. Ehkä leikkaan ne tajuamatta sitä itse, ajatellessani jotain muuta.

Guil (Hermostuneena keskustelun rönsyilystä) Muistatko sinä ensimmäisen asian joka tänään tapahtui?

Ros (Nopeasti) Minä heräsin, varmaankin. (Oivaltaen) Oi - nyt muistan - se mies, ulkomaalainen, hän herätti meidät.

Guil Viestinviejä. (Rauhoittuu, istuutuu.)

Ros Aivan – Valkea taivas ennen aamunkoittoa, mies ratsailla hakkaamassa ikkunaluukkuja – huutaen – Mistä tämä meteli?! Häivy! – Mutta sitten hän kutsui meitä nimeltä. Sinä muistat – Tuo mies herätti meidät.

Guil Niin.

Ros Meidät kutsuttiin.

Guil Niin.

Ros Siksi me olemme täällä. (Hän katsoo ympärilleen, näyttää epävarmalta, mutta ymmärtää) Matkalla.

Guil Niin.

Ros (Dramaattisesti) Se oli kiireellistä – erittäin kiireellinen, kuninkaallinen kutsu, hänen sanoillaan: virallinen tehtävä, ei kysymyksiä. – Valoja tallipihalla, satula selkään ja kiireellä päistikkaa halki maan, oppaamme jättivät meille hengenvaarallisen tehtävän. Seuraa hirveitä jos myöhästymme!! (Lyhyt tauko.)

Guil Myöhästymme mistä?

Ros mistä minä tietäisin? Emme ole vielä perillä.

Guil Ihmettelen siis mitä teemme täällä

Ros Ihmettele toki

Guil Meidän on parempi jatkaa

Ros Voisihan sitä

Guil Meidän on parempi jatkaa.

Ros (valppaana) Aivan! (Tauko.) Jatkaa minne?

Guil Eteenpäin.

Ros (parrasvaloihin päin) Aa. (Epäröi) Mihin suuntaan me - (hän kääntyy ympäri) Mistä me -?

Guil Aloitetaan alusta.. Herääminen, mies ratsailla hakkaamassa ikkunaluukkuja, nimiämme huudetaan aamunkoitteessa, viesti, kutsu… Uusi ennätys kruunassa ja klaavassa. Me emme ole… Valittu.. Yksinkertaisesti hylättäväksi… Päästetty etsimään tiemme… Olisin luullut… Että meille olisi annettu jotain suuntimia.

Ros (Tarkkaavaisena, kuunnellen) Hei –! Kuuntele –

Guil nousee seisomaan.

Guil Niin?

Ros Kuin orkesteri. (Hän katsoo ympärilleen, nauraa hämillään sovitellen huudahdustaans) Se kuulosti – orkesterilta. Rummuilta.

Guil Kyllä.

Ros (rentoutuen) Se ei voinut olla todellinen.

Guil ’Punainen, sininen ja vihreä ovat todellisia. Keltainen on kaikkien jakama mystinen kokemus.’ – tyhjentävää.

Ros (lavan reunalla) Sen täytyi olla ukkonen. Kuin rummut…

Seuraavan puheenvuoron lopussa orkesteri on heikosti kuultavissa.

Guil Mies taittamassa matkaa kahden paikan välillä kolmannessa paikassa vailla nimeä, ulkomuotoa, asukkaita tai merkitystä, näkee yksisarvisen poikkeavan reitilleen ja katoavan. Pelkästään se on hätkähdyttävää, mutta on ennakkotapauksia monenlaisille mystisille kohtaamisille, tai vähemmän räikeästi, valittu usko väheksyy sitä kuvitelmaksi. Kunnes – ’Hyvä luoja’ toinen mies sanoo, ’näen varmasti unta, luulen nähneeni juuri yksisarvisen.’ Tässä vaiheessa, lisätty taso tekee kokemuksesta niin hälyttävän kuin se voi olla. Kolmas todistaja, ymmärräthän, ei lisää enempää tasoja vaan vain syventää edellisiä, ja neljäs vielä enemmän, ja mitä enemmän todistajia sitä järkevämpää siitä tulee kunnes se on yhtä uskottavaa kuin todellisuus, nimi jonka olemme antaneet yleiselle kokemukselle… ’Katsokaa, katsokaa!’ yleisö kertoo. ’hevonen jolla on nuoli otsassa! Se on varmasti sekoitettu hirveen.’

Ros (innokkaasti) Tiesin koko ajan että se on orkesteri.

Guil Hän tiesi koko ajan että se on orkesteri.

Ros Tuolta ne tulevat!

Guil (viime hetkellä ennen kuin orkesteri ilmestyy – haikeasti) Harmi ettei se ollut yksisarvinen. Olisi kivaa jos olisi yksisarvisia. 

2. Joulukuuta - Luonnonlaeista

Ros Pelkoa?

Guil (raivoissaan – heittää kolikon maahan.)  Pelkoa! Halkeamaa joka saattaa hukuttaa aivosi valoon.*

Ros Kruuna… (Hän laittaa sen pussiinsa.)

Guil istuu toivottomana. Hän ottaa kolikon, heittää sen ja antaa sen pudota jalkojensa väliin. Hän katsoo sitä, ottaa sen käteensä ja heittää sen Rosille joka laittaa sen pussiinsa.

Guil ottaa toisen kolikon, heittää, ottaa kiinni ja kääntää sen kädelleen. Hän katsoo sitä ja heittää sen Rosille joka laittaa sen pussiinsa. Guil ottaa kolmannen kolikon, heittää sen, ottaa sen kiinni oikealla kädellään, kääntää sen vasemmalle ranteelleen, heittää sen ilmaan, ottaa sen kiinni vasemmalla kädellään, nostaa vasenta jalkaansa ja heittää kolikon sen alta, ottaa sen kiinni ja kääntää sen päänsä päälle johon se jää. Ros tulee, katsoo sitä ja laittaa sen pussiinsa.

Ros Pelkään…

Guil Niin minäkin

Ros Pelkäänpä että tänään ei ole sinun päiväsi.

Guil Pelkäänpä että on.

Lyhyt tauko

Ros Kahdeksankymmentäyhdeksän.

Guil Sen täytyy merkitä joitain muutakin kuin hyvinvoinnin uudelleenjakamista. (hän mietiskele.) Lista mahdollisista selityksistä:

Yksi. Haluan sitä. Sisällä jossa mikään ei näy, olen kaksi-kruunaisia kolikkoja heittävän miehen olemus, joka lyö vetoa itseään vastaan hyvittäessään itselleen menneisyyttä, jota ei muista. (Hän heittää Rosille kolikon.)

Ros Kruuna

Guil Kaksi. Aika on pysähtynyt kuin seinään, ja kokemus yhden ainoan kolikon heittämisestä on toistunut yhdeksänkymmentä kertaa… (Hän heittää kolikon, katsoo sitä ja heittää sen Rosille.) Ylipäätään epätodennäköistä. Kolme. Jumalallinen väliintulo, toisin sanoen, hyvä teko ylhäältä, joka koskien häntä vrt. Israelin lapsiin, tai kosto yläpuolelta koskien minua vrt. Lootin vaimoon. Neljä. Silmiin pistävä periaatteen todistaminen, että jokaisen yksittäin heitetty yksittäinen kolikko (hän heittää yhden) laskeutuu yhtä todennäköisesti kruunana kuin klaavana ja siksi ei pitäisi yllättää jokaisella kerralla kun niin tapahtuu. (Niin tapahtuu. Hän heittää sen Rosille.)¨

Ros En ole koskaan tuntenut mitään vastaavaa!

Guil Ja päättelyketju: Yksi, hän ei ollut koskaan tuntenut vastaavaa. Kaksi, hän ei ole koskaan tiennyt mitään mistä kirjoittaa kotiin. Kolme, se ei ole mitään mistä kirjoittaa kotiin… Koti… Mikä on ensimmäinen asia jonka muistat?

Ros hm, katsotaan… Tarkoitat siis ensimmäistä asiaa joka tulee mieleeni?

Guil Ei – ensimmäinen asia jonka muistat.

Ros Aa. (Tauko.) Ei, ei siitä ole hyötyä, se on poissa. Siitä on kauan aikaa.

Guil (kärsivällinen mutta kireä) Et ymmärrä mitä tarkoitan. Mikä on ensimmäinen asia kaiken unohtamasi jälkeen?

Ros Ai, nyt ymmärrän. (tauko.)  Olen unohtanut kysymyksen. (Guil nousee ylös ja astelee.)

Guil Oletko sinä onnellinen?

Ros Mitä?

Guil Tyytyväinen? Rento?

Ros Luulisin.

Guil Mitä sinä aiot tehdä nyt?

Ros En tiedä. Mitä sinä haluat tehdä?

Guil Minulla ei ole haluja. Ei minkäänlaisia. (Hän lopettaa kävelyn kuin seinään) Siellä oli viestinviejä… niin. Meidät kutsuttiin. (Hän käännähtää Rosiin päin ja tiuskaisee -) Toinen päättelyketju: Yksi, todennäköisyys on tekijä joka toimii luonnonlakien puitteissa. Kaksi, todennäköisyys ei toimi tekijänä. Kolme, me olemme luonnottomien, luonnollisten tai yliluonnollisten voimien alaisina. Tarkkaile. (Ros on sopivan hämmentynyt – happamasti) Ei liian kiivaasti.

Ros Anteeksi, minä – Mikä sinua vaivaa?

Guil Tieteellinen lähestyminen ilmiöiden tutkimiseen on puolustuskeino puhdasta pelontunnetta vastaan. Pidä tiukasti kiinni ja jatka niin kauan kuin on aikaa. Nyt – vastaus edelliselle päättelyketjulle: tämä on hankala, seuraa tarkasti, se saattaa helpottaa.  Jos oletamme, kuten olemme juuri tehneet, että luonnottomien, luonnollisten tai yliluonnollisten voimien todennäköisyys on, että todennäköisyys ei toimi tekijänä, meidän on hyväksyttävä, että ensimmäisen osan todennäköisyys ei toimi tekijänä luonnottomissa, luonnollisissa tai yliluonnollisissa voimissa. Ja koska se ei ilmiselvästi ole tehnyt niin, voimme olettaa että emme olekaan luonnottomien, luonnollisten tai yliluonnollisten voimien piirissä; siis kaiken todennäköisyyden mukaan. Mikä on minulle henkilökohtaisesti suuri helpotus. (lyhyt tauko.) Mikä on kaikki erittäin hyvä, paitsi että – (Hän jatkaa kireällä, hallitulla hysterialla) Me olemme heitelleet yhdessä kolikkoja en tiedä mistä asti, ja kaiken sen ajan (jos se kaikki on aikaa) en usko että kumpikaan meistä oli enemmän kuin pari kultakolikkoa voitolla tai häviöllä. Toivon että se ei kuullosta yllättävältä koska olen yrittänyt pitää kiinni nimenomaan sen ei-yllättävyydestä. Keskiverto kolikonheittäjän mielenrauha riippuu laista, tai paremminkin taipumuksesta, tai sanotaan todennäköisyydestä, tai millä tahansa tasolla matemaattisesti laskettavasta mahdollisuudesta joka takaa että hän ei järkytä itseään häviämällä liikaa tai järkytä vastustajaansa voittamalla liian usein. Tämä mahdollistaa tietynlaisen harmonian ja tietynlaisen itseluottamuksen. Se suhteutti sattumanvaraisen ja säädetyn rauhoittavaan yhteyteen jonka me tunnistamme luontona. Aurinko nousi pitkän päälle suunnilleen yhtä usein kuin se laski ja kolikko näytti kruunaa suunnilleen yhtä usein kuin se näytti klaavaa. Sitten viestinviejä tuli. Meitä tultiin hakemaan. Mitään muuta ei tapahtunut. Yhdeksänkymmentä kaksi peräkkäin heitettyä kolikkoa ovat peräkkäin yhdeksänkymmentä kaksi kertaa olleet kruunaa… ja viimeiset kolme minuuttia olen tuulettoman päivän tuulessa kuullut rummut ja huilun…

---

* suora käännös, jos ajatuksia miten sujuvoittaa, saa ehdottaa.

1. Joulukuuta - ensimmäinen näytös

Noníin, rakkaat lapset. Tästä alkaa blogini joulukalenteri, joka on hauska kääntämisprojekti joka kestää jouluun tai uuteenvuoteen tai vappuun tai juhannukseen. 

---

Ensimmäinen näytös

Kaksi Elisabethin aikaista ihmistä tappavat aikaa paikassa jolla ei ole mitään tunnistettavaa muotoa.

He ovat pukeutuneet hyvin – hatut, viitat, sauvat ja kaikki.

Kummallakin on suuri nahkainen rahapussi.

Guildensternin pussi on melkein tyhjä.

Rosencrantzin pussi on melkein täysi.

Syy tähän on, että he lyövät vetoa kolikonheitosta, seuraavalla kaavalla: Guildenstern (tästä eteenpäin ’Guil’) ottaa kolikon pussistaan, heittää sen, antaen sen pudota. Rosencrantz (tästä eteenpäin ’Ros’) tarkistaa  sen, ilmoittaa sen olevan kruuna, ja laittaa sen omaan pussiinsa. Sitten he toistavat saman kaavan. He ovat ilmeistesti tehneet tätä jo jonkin aikaa.

’Kruunan’ jatkuva toistuminen on mahdotonta, silti Ros ei näytä lainkaan yllättyneeltä – hän ei ole yllättynyt. Kuitenkin, hän on tarpeeksi kiltti tunteakseen häpeää viedessään niin paljon rahaa ystävältään. Olkoon se huomio hänen luonteestaan.

Guil on erittäin tietoinen tilanteen outoudesta. Hän ei ole huolissaan rahasta, mutta hän on huolissaan seurauksista; tietoinen, mutta ei aikeissa panikoida – huomio hänen luonteestaan.

Guil istuu. Ros seisoo (hän hoitaa liikkumisen kerätessään kolikoita).

Guil heittää, Ros tutkii kolikon.                       

Ros Kruuna

Hän nostaa kolikon ja laittaa sen pussiinsa. Kaava toistuu.

Kruuna

Taas.

Kruuna

Taas

Kruuna

Taas.

Kruuna

Guil (heittäessään kolikkoa) Jännityksen rakentumisessa on tiettyä taiteellisuutta

Ros Kruuna

Guil (heittäessään toisen) Tosin se voidaan tehdä pelkästään onnella

Ros Kruuna

Guil Jos se on sana jota haen

Ros (katsahtaa ylös Guiliin) Seitsemänkymmentä kuusi, kulta

Guil nousee ylös mutta ei tiedä minne mennä. Hän heittää uuden kolikon olkansa yli katsomatta siihen, hänen huomionsa on kiinnittynyt ympäristöön, tai sen puutteeseen.

Kruuna

Guil Heikompi mies saattaisi pohtia uudelleen uskoaan, jos ei muuhun niin todennäköisyyden lakiin.

Hän heittää kolikon olkansa yli, mennessään katsomaan takanäyttämöä.

Ros Kruuna

Guil, tutkien näyttämön rajoja, heittää kaksi kolikkoa lisää, yksi kerrallaan tietysti. Ros ilmoittaa molempien niistä olevan kruuna.

Guil (pohtien) Todennäköisyyden lailla, kuten omituisesti vaikuttaa, on jotain tekemistä ajatuksen kanssa, että jos kuusi apinaa (hän on hämmentyy omista puheistaan).. Jos kuusi apinaa olisivat…

Ros Peliä?

Guil Olivatko ne?

Ros Oletko sinä?

Guil (ymmärtäen) Peli (heittää kolikon). Keskiarvojen laki, jos olen ymmärtänyt tämän oikein, tarkoittaa että jos kuutta apinaa heiteltäisiin ilmaan tarpeeksi kauan, ne laskeutuisivat noin yhtä monta kertaa hännälleen kuin..

Ros Kruuna (nostaa kolikon)

Guil Joka ei edes ensisilmäyksellä tunnu erityisen palkitsevalta huomiolta, kummassakaan mielessä, edes ilman apinoita. Tai siis että et löisi siitä vetoa. Tai siis minä löisin, mutta sinä et… (heittäessään kolikkoa)

Ros Kruuna.

Guil Vai löisitkö? (hän heittää kolikon)

Ros Kruuna.

Toisto.

Kruuna. (Hän katsoo Guiliin – nolostunut naurahdus) Käy vähän tylsäksi, eikö?

Guil (kylmästi) Tylsäksi?

Ros Noh…

Guil Entäs se jännitys?

Ros (viattomasti.) Mikä jännitys?

Lyhyt tauko

Guil Sen täytyy olla vähenevien tuottojen laki… Tunnen että kirous on murtumassa. (jotakuinkin onkien itsestään lisää energiaa.)

Hän ottaa kolikon, heittää sen korkealle ja nappaa sen, kääntää sen kämmenselälleen ja tarkastelee kolikkoa – ja heittää sen Rosille. Hänen energiansa valuu pois ja hän istuutuu.

No, se oli tasaväkinen mahdollisuus… jos laskelmani ovat oikeassa.

Ros kahdeksankymmentä viisi putkeen – rikoimme ennätyksen!

Guil Älä ole absurdi.

Ros ilman muuta.

Guil (vihaisena) Sekö se sitten on? Siinäkö kaikki?

Ros Mitä?

Guil Uusi ennätys? Niinkö pitkälle sinä olet valmis menemään?

Ros Noh…

Guil Ei kysymyksiä? Ei edes taukoa?

Ros Heitit ne itse.

Guil Ei epäilyksen häivääkään?

Ros (kiihtyneenä ja hyökkäävänä) No. Minä voitin – enkö voittanutkin?

Guil (lähestyy häntä hiljaisempana) Entä jos olisit hävinnyt? Jos ne olisivat kääntyneet sinua vastaan? 

Kahdeksankymmentäviisi putkeen? Yksi toisensa jälkeen, tuosta vaan?

Ros (tyhmänä) Kahdeksankymmentäviisi kertaa putkeen? Klaavaa?

Guil Kyllä! Mitä siihen sanoisit?

Ros (epäillen) noh… (hilpeästi) No, alkajaisiksi tutkisin kolikkosi tarkkaan.

Guil (vetäytyen) Olen helpottunut. Ainakin voimme vielä luottaa itsekkyyteen ennustettavana tekijänä… 

Olettaisin tämän olevan viimeinen kerta. Sinisilmäisyytesi sai minut pohtimaan että ehkäpä… Sinä yksin.. 

(Hän kääntyy häntä päin yhtäkkiä, ojentaa kätensä) Kosketus. (Ros tarraa hänen käteensä. Guil vetää hänet lähelleen. Intensiivisemmin.) Me olemme heitelleet kolikoita siitä lähtien kun – (Hän päästää irti lähes väkivaltaisesti) Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun olemme heitelleet kolikoita.

Ros Voi ei – olemme heitelleet kolikoita niin kauan kuin muistan.

Guil Eli kuinka kauan?

Ros Minä en muista. Ja muistakin – kahdeksankymmentäviisi kertaa.

Guil Niin?

Ros Sen ylittämiseen menee aikaa, kuvittelisin.

Guil Sitäkö sitä ajattelet? Siinäkö kaikki? Ei pelkoa?

To be continued...