Mä
nauran, ilakoin, riehun ja rakastun,
Ryydyn, kituutan, hyydyn ja pysähdyn
Ja paskaa, ihmisen paskaa, kaikkialla ja samalla
Ryydyn, kituutan, hyydyn ja pysähdyn
Ja paskaa, ihmisen paskaa, kaikkialla ja samalla
Maailma on
perseestä, yhteiskunta kusee niskaan, ihmissuhteet ovat vaikeita, koulu on
rankkaa ja kahvi on kallista. Ihme että näinkin moni ihminen jaksaa elää
iloisena, tai yleensä tehdä mitään. Suomessa asuminen on rankkaa, täällä ollaan
yhteiskunnassa kohtuullisen hyvässä asemassa ja syyllisyys maailman köyhistä ja
nälkäisistä painaa harteilla.
Maatamme johtaa porvaripoliitikot, persut
ja presidentiksi pääsi melkein vihreä homo, nuorilla ei kohta ole varaa ruokaan
kun harjoittelijoiden palkkoja lasketaan, toisaalla vanhusten huoltoon
käytettävä raha ei riitä edes vaippoihin kaikille.
Suurinta osaa nuorista on joskus kiusattu,
masennus yleistyy kulovalkean tavoin, sydämiä särkyy kaikkialla. Peruskoulusta
vähennetään jatkuvasti luovia oppiaineita ja lisätään teoriaa ja opiskeltavaa,
paineet ja työmäärä lisääntyy, ihmissuhteet kuolevat pois koulun tieltä ja
nuorista tulee erakkoja vailla sosiaalisia taitoja tai kykyä ilmaista itseään. Kahvikupillinenkin
maksaa lähemmäs kaksi euroa.
Silti tuntuu että elämä on hyvää, ja onnellisuus kuplii jostain kaiken
keskellä.
Elämä
on ruma, kaunis ja rakas
rikas, rämä, mutta oma
Sitä
tunnetta on vaikea selittää. Kun kaikki on vain hyvin. Elämä on täynnä kaikkea ikävää ja suomalaisen mentaliteetin
mukaan niihin keskittyy. On hassua huomata ero itsessään ja mielessään nyt ja
kuukausi sitten, vuosi sitten, kolme vuotta sitten. Aina välillä tuntuu että
elämä on vain karua ja rumaa, missään ei oikeasti ole mitään järkeä. Sitten
taas huomaa miten näkee kaunista vain katsoessaan bussin ikkunasta pimeällä.
Ehkä se on kesä. Ulkona näkee värejä: sinistä,
vihreää, harmaata, keltaista. Taivas on värikäs, maa ja valo on jonkin väristä.
Tässä vaiheessa vuotta alkaa olla pimeää, ja valoista voi taas nauttia uudella
tapaa. Yöllä taivas on niin tumma, että näkee tähdet. Kun matkustaa illalla
keskustan läpi, liikennevalot, katuvalot ja rakennusten valot näyttävät
kodilta.
Väistämättä tulen saamaan paskaa niskaani.
Tulee olemaan huonoja aikoja ja parempia aikoja, välillä tekee mieli lähteä tai
lakata olemasta. Mutta se on elämää, minun elämääni. Jälkikäteen kivikoita
oppii arvostamaan, tai sitten ei.
Elämä
- rikas, rämä, mutta oma
Elämä
Elämä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti