Kaikkea todellista et voi nähdä

Now you know me, and I'm not afraid

Olen murhannut viisi ihmistä. Viisi satunnaista ihmistä, vailla minkäänlaista motiivia.

Tuntuu hyvältä että minulla on joku joka välittää. Hän rakastaa minua, sellaisena kuin olen.

En minä ole hullu.

En minä ole rakastunut häneen.

Tapan koska se tuntuu oikealta, rakastan häntä koska hän on minun ja minä hänen ja hän korjaa minut.

Olemme yksi ihminen, hänen kätensä on minun käteni ja minun käteni on hänen kätensä, tai ne ovat vain sulautuneet yhdeksi, kaikki on yhteistä. Minun sydämeni pumppaa verta hänen aivoihinsa ja hänen sydämensä pitää omani sykkimässä.

Kun minä tapan, tunnen olevani se mikä minusta on odotettu. Kerrankin täytän ne odotukset joita minulle on asetettu. Olen mies, olen vahva, teen lopultakin jotain omillani. Kun minä valutan toisesta ihmisestä elämän, minä olen lopultakin se, minä olen itseäni aina pitänyt. Minä olen murhaaja.

En ole koskaan harkinnut itsemurhaa. Elämäni iskujen, mustelmien ja tärykalvoilla kaikuvien huutojen seassa en ole koskaan ajatellut riistää henkeäni. Koska minä ansaitsen sen. Olen murhaaja, ja murhaajien on kärsittävä.

Jos minun täytyisi valita? Valita hänen ja tappamisen väliltä. Itseni ja itseni väliltä. Kolikosta ei voi valita vain toista puolta, toista puolta ei voi poistaa, se on aina siinä. Sen voi tuhota, polttaa ja tappaa, mutta se on yhä siinä. Päästäksesi toisesta puolesta eroon, sinun on hävitettävä koko kolikko.

Minä tappaisin sinut. Täyttäisin omaa olemustani tuhoamalla itseni. Tappamalla sinut tuhoaisin kaiken mitä olen ja samalla lopullisesti täyttäisin kaiken mitä minun on oltava. Olen murhaaja. Olen arvoton.

Vasta sitten minä olisin se mitä minun kuuluukin olla. Rikki ja yksin.

---

And mom: if you didn't get it, this is fiction :)

Vesiliukoinen väri tekee sateessa seepran

Minä näin unta. Unta organisaatioista ja työskentelystä, läpikuultavan keltaisista vaahteranlehdistä.

I’m in a room. A room full of paintings, no, screens. Screens which play videos or scenes of people.

The room is big, so big I can’t see the walls. There are screens everywhere, hundreds of them. All around me there are faces and people and silhouettes. It’s not dark, but I cannot see any sources of light. The people light the room, without really shining any light.

I walk around, I pass so many faces I can’t even count them. The screens don’t just show me a pictures of a person, they show me who they are. After just a glance, it’s like I’ve known them all my life. Maybe I have, but I can’t place them.

Then there are screens which show nothing.  Just a dark figure in fog. In the corner of my eye, I can see them clear as day. Beautiful people, somehow so close to me. When I try to look closer, they’re just shadows. Like they were never there.

Minä kuuntelen. Kuuntelen nuotteja ja säkeitä, ilmavirran huminaa korvissa.

Minä tunnen. Tunnen syyssateen ja tuulen, ikävän.

"Helvetin tuli on ekologinen tapa lämmittää saunaa"

Minä tarkkailen; Saapastelua ja pyörähtelyä, ryhdikästä leikkiä.

Mies, ei missään nimessä enää poika. Varmasti lähempänä kolmeakymmentä, mutta hänen käytöksensä pudottaa kasvoista vuosia. Hän osaa sen: viatonta katseiden keräämistä, tanssahtelevia askelia arkisessa yhteydessä, työnteon akrobatiaa.

Tyttö, hitsannut itseensä haarniskan josta yksikään ei pääse läpi. Niin sulkeutunut, niin kiinni itsessään. Katse täynnä halveksuntaa, silmät kuin vihaiset hiilet.  Hahmo joka tekee mieli kirjoittaa auki.

Minä luen. Luen kaunista kokonaisuutta, käsittämätöntä loogisuutta ja toistoa toistoa toistoa. 

---

http://www.fanfiction.net/s/8389158/1/Inside-the-skull 

Paras kirjainjono jonka olen taas hetkeen lukenut. Suositukseni.

Arkistojen runoaarteita

Repisin irti tuonkin ruuvin
olen kyllästynyt olemaan ehjä
lainaatko ruuvimeisseliä?

---

Rakkaus

Laitan kämmenen rintaa vasten
tunnen sun sydämen
sä olet ruska, hiirvenkorva
mun elämän murroskohta
saat mut eloon
ja irrottamaan juurista
vapaapudotukseen

---

Viha

Mä poltan maan sun jalkojen alta
repisin irti silmät päästä
potkisin kun oot vielä maassa
tekisin kaiken minkä sä teit mulle

mutta seison vaan kaukana
ja toivon että katse voisi tappaa

---

Raha poltettu otsaan

sen puutteessa myyty sielu

kumarra armon antajaa

mustan kullan vartijaa

---

Kuolemansynnit ja niiden seuraukset

Nosta katseesi

ja katso vihaasi silmästä silmään.

ole ylpeä tuosta tunteesta

joka synniksi nimettiin.

Näe kasvoillasi himo

tuo likainen, verenpunainen

kadehtiva nautinnonkaipuu.

Ole syntinen,

ole likainen

ja ole ahne.

Pian olet tuomittu

toimittamistasi synneistä

enää voit

mässäillä viimeisellä ateriallasi

ja haudassa

harjoittaa laiskuutta.

Vaihteeksi jotain rakentavaa

Valokuvia Tampereen puu-Tammelasta, ja sieltä suunnalta. 

Shuffle- harjoitus

Yritin vaihteeksi proosaa. Olen sen verran kykenemätön mihinkään omaan, että päädyin käyttämään hahmoinani Holmesia ja Watsonia BBC:n Sherlock- sarjasta.

Tämä on eräänsorttinen kirjoitusharjoitus jonka bongasin jostain, laitoin Spotify:stä shufflen päälle ja kirjoitin jokaisen kappaleen aikana jotain mihin satuin siitä inspiroitumaan. Materiaalin laatu nyt on mitä on, epäselkeys, kliseisyys ja keskeneräisyys löytyy varmaan pääteemoina. Mutta laatuun katsomatta, laitan kaikki kahdeksan pätkää jotka sain aikaan.

Nauttikaa tai naurakaa tai itkekää tai mitä tykkäätte.

1.       U2 - october

Pitkiä katseita, huokauksia. Teräviä sanoja. Miksi edes jaksan enää. Riita päätyy aina siihen että sinä käännät selkäsi. Minä huudan siihen. Samalla toivoisin voivani kääriä käteni ympärillesi. Kuiskailla kauniita sanoja.

2.       Pasa – Juuret

Taas niitä aamuja. Nousen ja juoksen keittiöön, mitä olet taas saanut päähäsi. Onko tämä sen arvoista. Kai se on. Tavallaan nautin sinun vahtimisestasi. Kun saan kiskoa sinut pois jostain ongelmista, pieniä tekosyitä vetää sinut lähelleni. Voisin pysähtyä hetkeksi, hymyillä edes kerran, nauraa hulluudellesi. Olisi niin paljon helpompaa vain hyväksyä sinut, ei edes yrittää muuttaa sinua. Virheesi sinusta nimenomaan tekevät kauniin.

3.       J. Karjalainen - Käännyn hiljaa pois

Ammuit viimeisen luodin seinään. Se on nyt yhtä suurta aukkoa, ja minä olen saanut tarpeekseni. Olet kuin pieni lapsi, epätoivoinen. Tiedät ylittäneesi rajan. Enää ei kannata edes yrittää korjata mitään. Kaikki se tunne ja empatia ei enää auta, minun pitää päästä pois ennen kuin olen seuraava maalitaulu. Kun olet tuhonnut kaiken muun ympäriltäsi jää vain minä jäljelle. Ja sinun on jatkettava tuhoamista.

4.       Lauri Tähkä & elonkerjuu - Suudellaan

Hymyilyttää, naurattaa. Käsiä ja huulia ja silmiä. Silmät sävy sävyyn samettisen taivaan kanssa, mieli kuin kosken kuohut. Seuraan sinua, olen sinun. Voit viedä minut minne vain, kotiin tai vaaraan ja minä seuraan sinua. Olen turvasi, sydämeni kotisi. Ja sinä minun. Tarkkailemisesi on taidetta, väriläiskien heittelyä kankaalle, sotkun estetiikka.

5.       Sielun Veljet - Peltirumpu

Poltat. Palat. Lyöt liekkejä, jotka maalaavat olohuoneen seinät mustaksi ja valaisevat kasvosi mielipuoliseksi. Tulesi kietoo minut syleilyynsä, en pääse pois. Kipinät polttavat mutta tiedän että et käräytä minua. Voit tuhota koko maailman, jättää siitä vain tuhkat jäljelle, mutta minuun et satu. Sinun tulesi ei polta minua, vaikka kuinka tietäisit miten minut voi purkaa, et kykene tekemään sitä. Minä tiedän nyt mikä on maailman todellinen voima, mikä sitä tuhoaa ja rakentaa. Sinä näytät minulle kaikki todelliset turvat ja vaarat, ansat ja voimavarat.

Vaihdoin tässä välissä henkilöä josta kirjoitin--

6.       Apulanta - Vääryyttä!!1

Kello, noki, arpi - Ikä, siviilisääty ja poliittinen vakaumus. Minun ei tarvitse tietää mitään, minulle kerrotaan kaikki. Etiikan lait eivät koske minua, näen niiden läpi, yli ja ympäri. Osaan itsekin arvioida mitä tulee ja ei tule tehdä, minun ei tarvitse seurata keinotekoisia sääntöjä. Vain sinä rikot minun näkökenttääni. Minä näen sinun lävitsesi kuten kaiken muunkin, mutta jokin sinussa jää kiinni. Jokin voima jää näkyviin enkä pääse siitä eroon.¨

7.       Ismo Alanko - Kun suomi putos puusta

Normaali sunnuntaipäivä. Kaikki tapahtuu kuten muutenkin, tee kiehuu minuutilleen tuttuun aikaan, hammasten harjaaminen ei kestä pidempään. Kylpyhuoneen oven auetessa höyry nousee olohuoneeseen ja kosteuttaa jo irtoilevan oven yläpuolella olevan tapetin. Mikään ei eroa rutiinista. Paitsi sinä. Sinä et mene yläkertaan. Tulet minua kohti. Sinä hymyilet, sinä näet. Tiedän että näet. Huomaat katseeni, sykkeeni, tunteeni. ja sinä hymyilet niille. Luen silmistäsi: minä myös. Sunnuntai ei ollut enää tavallinen sunnuntai. Ei kello viiden teetä, ei sanomalehden lukemista. Et kirjoita sanaakaan. Sinä katsot minua, minun lävitseni. Sinä tutustut minuun uudelleen.

8.       Nickelback - How you remind me

Minun on palattava kotiin. Muualla en ole mitään. Vain sinä teet minusta ihmisen, tuntevan olennon. En voi enää olla kone, tunteeseen kykenemätön järki. Tarvitsen sinua, sinä teet minusta ihmisen, en halua olla mitään muuta. Työ ei ole enää prioriteetti. Sinä saat minun aivoni sulamaan ja tyhjenemään. Olet turvariepuni, lämmin kuppi teetä joka lämmittää minua läpikotaisin - Aromikas ja yksinkertainen. Lämpösi leviää lävitseni, sormenpäihini, sydämeeni. Saat kasvojeni lihakset rentoutuvat hymyyn.

Syksy ja merkityksetön pehmorock

Tajusin että on tullut syksy. Koivut ovat pudottaneet kellastuneet lehtensä kävelykaduille. Pieni tihkuttava sade liimaa ne asfalttiin kuin pienet laastarit. Sadevesi menee kengistä läpi.

Syksy on kaikessa rumuudessaan kaunista.

Kesä ja syksy ovat vielä sekaisin. Tuore seitsemäsluokkalainen on vaihtamassa väriä nuoreksi, yhä kantaen lapsuutensa rippeitä. Näkyvimmät lehdet ovat punaista ja keltaista. Koivujen neitseellinen vihreys on harmaantunut ja lähtenyt kellastumaan. Harmaata pilvikerrosta vasten vaahterat vuotavat verta.

Jokin vain painaa. Syksy on ihana vuodenaika, mutta se painaa alas. Kaikki ne miljoonat pienet vesipisarat jotka vain hipovat harteita työntävät teekupin ääreen. Jos vain olisi aikaa.

Aistin potentiaalia. Uudet ja vanhat ja vaihtuvat virtaukset antavat toivoa ja odotuksia. Nyt selviää vielä käpertymällä hetkeen. Ehkä ottaa ystäviä mukaan. Kohta tarvitsen jotain radikaalia. Syksyn itseään toistavuus kauneudessaan vaatii muutaman neonviivan. 

Ei enää ikinä koskaan Aamulehteä

Aamulehti. Tampereen luetuin sanomalehti. Sitä sietää miettiä miksi.
   Internetissä törmää vähän väliä keskusteluun Aamulehden mauttomasti tehdyistä jutuista ja sitä lukiessa tuntee saavansa päänsärkyä ihan vain laaduttomuudesta. Sain tänään kouluvierailulla selville syyn.
    Aamulehden Moro-liitteen päätoimittaja puhui meille lehden toimituksen auditoriossa. Kouluni vanhemmat viestintälinjalaiset ovat tehneet Moron "oma juttu" sivulle harjoituksena pieniä uutisia, ja Herra Isoherra Päätoimittaja kertoi millaisia juttuja nettisivuille toivottaisiin. Hänen tärkein pointtinsa tässä aiheessa oli kuitenkin että meillä oli liian korkea uutiskynnys, ja pyrimme tuottamaan "liian hienoa tavaraa".
    Se on ymmärrettävää, että "oma juttu" osion ei tarvitse olla ammattimaista, mutta luulisi että jos joku tavallinen tallaaja jaksaa väsätä jotain oikeasti hienoa, sitä arvostettaisiin. Mutta näemmä ei.
   
"Ettekö te siis oikeasti halua tehdä hyvää journalismia?"

"No se nyt riippuu miten 'hyvä journalismi' määritellään. Painolehtien lukijamäärä on viime vuosina laskenut, paitsi meillä Aamulehdessä. Me olemme viimeisen vuoden aikana saaneet 16% lisää lukijoita, mikä on paljon."

Minulla ei ole enää uskoa sanomalehtiin. Miksi olla toimittaja, jos ei halua tehdä hyviä uutisia, vaan ainoa relevantti asia on lukijamäärät? Saati sitten ohjeistaa alan opiskelijoita että "ei kannata tehdä hyvää jälkeä, ei sitä kukaan tarvitse".
    Loppu vierailun aikana Herra Päätoimittaja viittasi useaan otteeseen "..kun te olette tälle alalle suuntautuneita nuoria...". En osaa sanoa muuta kuin: en todellakaan ole tämän vierailun jälkeen.
   Aamulehden laaduttoman journalismin salaisuus on selvitetty. Opin ainakin sen, että en koskaan, ikinä, halua työskennellä siinä lehdessä.

Tärkeää ja ei niin tärkeää

Se täyttää pään

jyskyttää

laittaa liikkeelle, liikkumaan, liikkeeseen

se on basso

joka jymisee

rytmi

joka valuu ohimoilla

hiki joka panee jalat liikkumaan

huutamaan

eloon

oi kun on niin kaunista

valoisaa

rakastavaa

yön aurinko valaisee syyskuunkin

ihminen vaan rakastaa

hymyilyttää kun kustaan niskaan

sillä kusi on kultaista

rakastettavaa

olla rakastava

ja kaikki on niin hyvin

oi kun on niin kaunista

ajattele

tunne

elä

tämä on kannanotto

kun otan kantaa

olen osa yhteiskuntaa

rakentava osa

kerron miten elää

elääkseni

elän yhteiskunnalle

jotta voin kuolla

Pieni fetissini sanaan "säikeitä"

Pimeää ja pihlajanmarjoja, puussa ja kädessä ja tiellä. Pyörin, pyörin katson taivasta ja tarraan tolpasta, pyörin. Kuu kurkistaa koivun läpi kuin vastuu tai huominen. Minä pyörin tiellä ja heittelen pihlajanmarjoja.

Pysähdyn katse taivaassa. Tähtiä, mustaa, katuvaloja ja auringonlaskun rippeitä. Voisin joskus mennä katsomaan taivasta. Maata lumisessa hyppytornissa, ilman valaistusta. Koettaa taas joskus nähdä sen valtavan tähtien raidan, yötaivaan jota ei kaupungissa muuten näy. Muistella.

Haluaisin olla vapaa, pyöriä ja pyöriä, yksin. Minulle yksin on yhtä kuin ystävien kanssa. Maata hangessa ja asfaltilla ja katsoa punaisia pisteitä harmaassa ja säihkyviä sinisessä. Pohtia mitä minä haluan, mitä minä olen ja entä jos.

Ystäviä ja talvi ja tähtitaivas, epävarmuutta ja muistoja ja muutoksia ja murroskohtia. Mitä jos kaikki ei olisi mennyt niin. Olisinko rikkinäisempi ihminen, olisinko onnellinen. Olisiko elämä parempaa. Entä jos minä olisin vahvempi, muut heikompia tai toisinpäin.

Mitä luen ja mitä kuulen muuttaa ajatuksiani. Runeberg saa sanoista soljuvia ja lauseista kauniita, onnellisuudenkatkuisia riiminpuolikkaita. Alanko repii aivotukseni ruman raa’an ja karun solisevan unenomaiselle polulle, pakahtumaan toiveeseen että osaisin maalata näkemääni. Sonja O yrittää saada kieleni kivimyllyksi, sylkemään ja suoltamaan kipua ja aggressiota, repimään, tehdä kaikesta yhtä raivoisan kirjoittamisen väkivaltaista aforismia.

Missä on minun ääneni? Jos piirrän mitä näen, puhun mitä kuulen ja kirjoitan mitä luen. Olen Hesseä Saarikoskea Alankoa Runebergiä Tarantinoa Eppuja Karjalaista filmiteollisuutta Wirtasta brittikomediaa ja luetteloa luettelon perään. Kulttuurista rakennettujen identiteetin palasten hedelmäsalaatissa en koskaan istu paikallani, liikun ja myllerrän, olen kaikkia aiheita ja kaikki osallistujat.

Olen viiva, ylösalaisin piirretty puu. Miljoonat viivat ja haarat ja oksat johtavat runkoon jossa kaikki ne ovat pieniä säikeitä.

Säikeitä.